Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Maria Guzenina kommentoi Länsimetron hallitusta: “Asiantuntemusta olisi paikoin kaivattu enemmän”

Espoon kaupunginhallituksen konsernijaosto haluaa muutoksia Länsimetron hallitukseen. Konsernijaoston puheenjohtaja Maria Guzenina kertoo, että yhtiön hallitukseen kaivataan lisää asiantuntijuutta.

Konsernijaosto käsitteli tänään EY:n (Ernst & Young) tekemää erityistilintarkastusta Länsimetrosta sekä kuuli yritysjuridiikan asiantuntijan, asianajaja Manne Airaksisen näkemyksiä asiasta. Konsernijaosto merkitsi asiat tiedokseen ja päätti ottaa niiden johtopäätökset huomioon Länsimetron jatkohankkeen toteutuksessa.

Guzenina sanoo, että Länsimetron kokoisessa projektissa hallituksen rooli on merkittävä projektinhallinnan kannalta.

– Ernst & Youngin selvityksessä on todettu, että asiantuntemusta olisi paikoin kaivattu enemmän projektinhallinnan kokonaisuuden näkökulmasta, Guzenina sanoo.

– Tässä ollaan kallistumassa siihen, että hallitusammattilaisia lähdettäisiin hakemaan mukaan tähän hyvin vaativaan, isoon kokonaisuuteen.

Länsimetron omistavat Espoon ja Helsingin kaupungit.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE