Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Maria Guzenina tukee Feldt-Rantaa SDP:n presidenttiehdokkaaksi

Kansanedustaja Maria Guzenina ilmoitti tukevansa Maarit Feldt-Rantaa SDP:n presidenttiehdokkaaksi.

Kansanedustaja Maria Guzenina (sd.) ilmoitti tänään Facebookissa kannattavansa SDP:n presidenttiehdokkaaksi Maarit Feldt-Rantaa.

– SDP tarvitsee presidenttiehdokkaakseen taistelijan. Maarit on sellainen, Guzenina kirjoittaa.

– Kun johonkin asemaan politiikassa pyrkii, siihen pitää olla palo, joka pakottaa antamaan kaikkensa ja joka tekee rohkeaksi taistella oikeaksi uskomiensa asioiden sekä ihmisten puolesta.

Maaritilla on valtava tahtotila päästä SDP:n presidenttiehdokkaaksi.

Guzenina korostaa, että Feldt-Rannalla on valtava tahtotila päästä SDP:n presidenttiehdokkaaksi.

– Maarit on lähtenyt kohti ehdokkuuttaan järjestelmällisellä tarmolla, rakentanut ympärilleen tehokkaan kampanjaorganisaation ja kiertänyt Suomea tapaamassa puolueemme jäsenistöä. Tämä esivaalissa tehty työ on tehokas pohja myös varsinaiseen presidenttikisaan.

Ennen Guzeninaa tukensa Feldt-Rannalle ovat ilmaisseet myös muun muassa SDP:n kansanedustajat Timo HarakkaPia ViitanenMika KariEeva-Johanna Eloranta ja Joona Räsänen.

Lisää aiheesta

Lisäksi aikaisemmin tällä viikolla Feldt-Rannan tukijaksi ilmoittautuivat europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri ja Sosialidemokraattisen opiskelijajärjestön SONK:n puheenjohtaja Jesse Jääskeläinen.

SDP:n presidenttiehdokkaasta on paraikaa käynnissä sähköinen jäsenäänestys, joka päättyy sunnuntaina 13.8. Feldt-Rannan lisäksi ehdolla ovat Tuula Haatainen sekä Sirpa Paatero.

Mikäli et ehdi äänestää sähköisessä vaalissa, saavat puolueen jäsenet kotiinsa postitse äänestysmateriaalin, jonka palautuskuori tulee postittaa puoluetoimistolle (Siltasaarenkatu 18-20, 6. krs, 00530 Helsinki) 25.8. klo 16 mennessä. Äänet lasketaan ääntenlaskijoiden toimesta 31.8.-1.9.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE