Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Maria Nyroos Helsingin Demarinaisten puheenjohtajaksi

Maria Nyroos johtaa Helsingin Demarinaisia.

Helsingin Demarinaisten puheenjohtajaksi valittiin tänään 22.11 Maria Nyroos, 27. Puheenjohtajaksi Nyroosia esitti hänen oma puolueosastonsa Nuorsosialidemokraatit NUS ry.

– Demarinaisten tehtävänä on uudistaa ja haastaa puoluetta sekä tuoda feminististä näkökulmaa politiikkaan. Demarinaisista tulee Helsingin kantava feministinen liike, joka järjestää laajasti toimintaa ja yhteiskunnallisesta keskustelua”, sanoo vastavalittu Nyroos.

– Aikamme SDP tarvitsee kipeästi feminismiä ja vahvaa naisliittoa. Tarvitsemme kokoavan voiman, joka ohjaa puolueen poliittista linjaa ja pitää huolta sorretuista ihmisryhmistä. Tarvitsemme tulta ja tappuraa, mutta myös auttavaa kättä ja siltojen rakentajaa”, linjaa Nyroos.

Tapanilan työväentalolle oli kokoontunut yli 30 demarinaisten kokousedustajaa eri puolueosastoista. Poliittisen tilannekatsauksen kokouksessa piti lapsiasianvaltuutettu Tuomas Kurttila.

Nyroos valittiin myös Helsingin ehdokkaaksi kansallisen Demarinaisten liittohallitukseen. Demarinaisten liittohallitus valitaan tulevana viikonloppuna Tampereella.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE