Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Maria Ohisalo, onko teillä luottamus Pekka Haavistoon? – näin Maria Ohisalo vastasi eduskunnassa

Hallitustunnustelija, puheenjohtaja Antti Rinne (sd.) tapasi vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalon tänään eduskunnassa.

Ulkoministeriön henkilöstön luottamus ulkoministeri Pekka Haavistoon (vihr.) on horjunut pahasti, kertoi ulkoasiainhallinnon virkailijayhdistyksen puheenjohtaja Jukka Parikka Verkkouutisille tänään.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Lue lisää: Virkailijayhdistyksen puheenjohtajalta vakavia huomioita Haaviston toiminnasta Verkkouutisille – ei muista vastaavaa pitkältä uraltaan

– Ulkoministerihän on tehnyt asiasta selkoa moneen kertaan monessa mediassa. Ajattelen, että hän on asiaa avannut omalta osaltaan, vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo kommentoi tänään eduskunnassa vihreitten tultua omalta vuoroltaan hallitustunnusteluista.

Ohisalo sanoi haluavansa nostaa esiin sen, että ulkoministeriö on ollut vuosia otsikoissa erinäköisten johtajuuskysymysten vuoksi.

– On myös niin, että siellä on ollut häirintätapauksia ja montaa muuta, joihin tietysti olisi jo vuosia sitten pitänyt puuttua. Eli se, että onko nyt tässä sitten Haavistosta pelkästään kyse, ehkä pitää katsoa laajemmin myös koko ulkoministeriötä, hän totesi.

Onko teillä luottamus Pekka Haavistoon?

– Totta kai on.

Aiotteko te käsitellä tätä asiaa jotenkin puolueessa?

– Totta kai me käsittelemme kaikki asiat avoimesti aina puolueessa.

Miten tätä asiaa käsitellään?

– Pekka on tehnyt ihan yhtä lailla meille selkoa siinä, missä hän on asiasta tehnyt selkoa myös medioille ja Suomen kansalle.

Maria Ohisalon mukaan hallitustunnustelut SDP:n neuvottelujen vetäjän, puheenjohtaja Antti Rinteen ja vihreitten välillä sujuivat tänään eduskunnassa erittäin hyvin.

– Pääministeri Rinteen vetämät neuvottelut tuosta hallitusohjelmasta on kyllä hieno kaikkinensa prosessi ja hienoin hallitusohjelma, mitä tässä maassa on ollut. Me haluamme jatkaa sen toteuttamista.  Olemme yhdessä käyneet keskustelua siitä, että ei pelkästään hallitusohjelmasta vaan myös siitä pidetään kiinni, mistä kaikesta on sovittu muutakin tähän mennessä. Siltä pohjalta jatketaan työtä. Vihreillä on siihen hallituskokonaisuuteen halu lähteä mukaan, Ohisalo sanoi medialle.

Korjattu kello 13.23 Maria Ohisalon ensimmäisestä sitaatista sana ulkoministeriöhän muotoon ulkoministerihän.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE