Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Maria Ohisalo: “Se on tie, jolle Suomi ei saisi astua”

Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo.

Viime vuosien aikana väkivaltainen ulkoparlamentaarinen äärioikeisto on lisännyt toimintaansa Suomessa ja maailmanlaajuisesti. Suomessa näkyvimpiä ulkoparlamentaarisen väkivaltaisen äärioikeiston toimijoita ovat olleet Pohjoismainen vastarintaliike ja edelleen toimintaansa jatkava Soldiers of Odin.

Johannes Ijäs

Demokraatti

– Pohjoismaisen vastarintaliikkeen lakkauttamiseen liittyvä oikeusprosessi osoittaa, miten vaativaa ja aikaavievää näiden liikkeiden toimintaan puuttuminen oikeusvaltiossa on. Pohjoismaisen vastarintaliikkeen toiminta jatkuu Kohti vapautta -ryhmän puitteissa. Siitä huolimatta, että Pohjoismaisen vastarintaliikkeen toiminnan kieltämiseen tähtäävä oikeusprosessi on ollut pitkä ja työläs ja toiminnalle on jo ilmaantunut jatkaja, on tämänkaltaisen toiminnan kieltäminen tärkeää, sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) sanoo.

Sisäministeriö järjesti tänään seminaarin, jossa puitiin miten Suomessa ehkäistään väkivaltaista radikalisoitumista ja ekstremismiä.

Tuore valtioneuvoston toimintaohjelma on valmistunut viime joulukuussa.

Ohisalon mukaan viime vuosien kehitys on näyttänyt, että demokratia ja oikeusvaltio eivät ole Suomessakaan itsestäänselvyyksiä vaan niitä täytyy jatkuvasti puolustaa.

Ohisalo totesi seminaarissa pitämässään puheessa, että väkivaltaisen äärivasemmiston, jolla tarkoitetaan erityisesti anarkisteja, toiminta on Suomessa edelleen varsin vähäistä. He toimivat aktiivisesti lähinnä mielenosoituksissa.

“Meillä yhteiskunnan poliittista keskustelua ei enää uskalla käydä iso osa ihmisistä.”

Ohisalo painotti, että on tärkeää varmistaa, että kaikki ja erityisesti nuoret voivat kokea voivansa vaikuttaa yhteiskuntaan ja tärkeiksi kokemiinsa asioihin rauhanomaisesti. Suomessa aktiivinen kansalaisyhteiskunta on ollut suojaava tekijä väkivaltaista ääriajattelua vastaan.

– Tämän vahvuuden säilymisestä meidän täytyy yhdessä huolehtia.

Väkivaltaisen radikalisoitumisen ja ekstremismin ennaltaehkäisyn ohjelman mukaan  kaikkien väkivaltaisten ääriliikkeiden arvomaailma perustuu ajatukseen, jonka mukaan ihmiset ja ihmisryhmät ovat erilaisessa asemassa ihmisarvon suhteen. Jokaisen ääriliikkeen ideologia perustuu siihen, että asettavat ihmisiä eriarvoiseen asemaan.

Ohisalon mukaan näitä kaikuja on valitettavasti kuullut jopa kansanedustajakollegoilta julkisesti sosiaalisessa mediassa.

– Se on tie, jolle Suomi ei saisi astua, ihmisarvon luovuttamattomuus on oikeusvaltion aivan perustavanlaatuinen ydin.

Ohisalon mukaan vihapuhe voi olla myös järjestäytynyttä ja se vahvistaa kuplien syntymistä. Kuplat taasen eristävät eri tavoin ajattelevat toisistaan. Vihapuheen lisääntyminen ja ihmisten eriytyminen ryhmiksi, jotka eivät keskustele toistensa kanssa eivätkä halua kuulla toisiaan, luo pahimmillaan pohjaa väkivaltaiselle radikalisoitumiselle ja ekstremismille.

Vihapuhe saa myös tutkitusti ihmisiä jättäytymään yhteiskunnallisen toiminnan kuten kuntatason vaikuttamisen ulkopuolelle.

– Tämä vaientaminen kohdistuu monesti jo valmiiksi marginalisoituihin ihmisiin ja on siksi merkittävä yhteiskunnallinen ongelma.

– Se jos mikä on demokratian kannalta huolestuttavaa, että meillä yhteiskunnan poliittista keskustelua ei enää uskalla käydä iso osa ihmisistä, Ohisalo sanoi.

Ministerin mukaan siinäkin mielessä on tärkeää, että Suomella on väkivaltaisen radikalisoitumisen ja ekstremismin ennalta ehkäisyn ohjelma, että tänne ollaan tuomassa ihmisiä Pohjois-Syyrian al-Holin leiriltä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE