Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Marin paukutti heti alkuun selvät sävelet: “Tämän kriisin keskellä me emme lähde perkaamaan hallitusohjelmaa”

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan koronakriisin keskellä ei lähdetä perkaamaan hallitusohjelmaa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Häneltä kysyttiin, kuinka valmis hän on perumaan jo päätettyjä menolisäyksiä tälle vuodelle.

– Tämän kokonaisuuden läpikäynti tulee myöhemmin eteen. Tämän kriisin keskellä me emme lähde perkaamaan hallitusohjelmaa emmekä käymään tarkasti läpi näitä yksityiskohtia, hän sanoi toimittajille Säätytalon edessä ennen hallituksen kehysriihtä.

Marin sanoi ajattelevansa, että loppukesän budjettiriihessä hallituksella olisi paremmat edellytykset tehdä ratkaisuja yhdessä, kun nähdään, millaisessa toimintaympäristössä tuolloin ollaan.

Valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) arvioi, että koronaviruksen takia valtion velka tulee olemaan miljardeissa kaksinumeroinen luku.

– Jos ensimmäinen numero on kakkonen, ja se siinä pysyy, silloin me joten kuten selviämme tästä tilanteesta, hän sanoi.

Hänen mukaansa velkaantuminen on tässä tilanteessa perusteltua, mutta pitkällä tähtäimellä kriisin jälkeen tavoitellaan talouden tasapainoa.

Lisää aiheesta

Hallitus on kokoontunut Helsingissä Säätytaloon kaksipäiväiseen talouden kehysriiheen. Päähuomion on viemässä koronakriisin akuutti hoitaminen, sillä talouden pidemmän ajan näkymä on vielä sumuinen.

Alkuun hallitus kuulee Suomen Pankin pääjohtajan Olli Rehnin ja valtiovarainministeriön kansliapäällikön Martti Hetemäen alustuksen, joiden pohjalta keskustelu aloitetaan.

Varsinkin kunnissa odotetaan nyt tietoa niille tulevasta lisärahasta.

STT:n tietojen mukaan hallituksen kokoama, vuoden toinen lisätalousarvio on nousemassa miljardiluokkaan. Lisärahaa ohjataan tiettävästi ainakin yritysten suoriin tukiin.

Kulmunin mukaan lisätalousarvio julkistetaan huomenna.

Maaliskuussa hallitus ohjasi ensimmäisessä lisätalousarviossaan kriisin hoitoon noin 400 miljoonaa euroa ja eduskunta kasvatti summan noin miljardiin euroon. Rahaa ohjattiin erityisesti yritysten auttamiseen ja terveyteen liittyviin menoihin.

Varsinkin kunnissa odotetaan nyt tietoa niille tulevasta lisärahasta. Kunnille tämän vuoden aikana ohjattava summa on tiettävästi nousemassa miljardiluokkaan.

Kehysriihi keskeytyy iltapäivällä, koska Kulmuni osallistuu euroryhmän etäkokoukseen. Kokouksessa käsitellään EU:n ja euroalueen yhteisiä toimia koronakriisissä.

Hallituksen neuvottelut jatkuvat edelleen keskiviikkoaamuna.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE