Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Marinin tavoin myös Lindtman käytettävissä pääministeriksi: “Jos puolue kysyy, en kieltäydy”

SDP:n Antti Lindtman ilmoitti olevansa käytettävissä pääministeriksi puolueen eduskuntaryhmän kokoukseen jälkeen.

SDP:n varapuheenjohtaja, liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin on valmis toimimaan pääministerinä, mikäli häntä pyydetään tehtävään.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Nyt saman ilmoituksen on antanut myös SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman.

Lindtman kertoi asiasta tänään eduskuntaryhmän kokouksen jälkeen.

– Suomi-laiva on saatava nyt takaisin vakaaksi. Suomen asioihin pitää saada luottamusta. Suomalaisten asiat pitää saada hoidettua. Jos puolue kysyy, en kieltäydy, Lindtman totesi medialle.

Aiemmin hän kieltäytyi ministeripestistä vedoten perhesyihin.

– Ne syyt ovat toki edelleen olemassa, mutta tämä tilanne, jossa nyt ollaan, on hyvin poikkeuksellinen, silloin asioita on ajateltava uudelleen.

Pääministeri Antti Rinne on juuri jättänyt hallituksensa eronpyynnön tasavallan presidentti Sauli Niinistölle.

Niinistö pyysi, että nykyinen valtioneuvosto voisi jatkaa toimitusministeristönä, kunnes uusi valtioneuvosto on nimitetty. Rinne hyväksyi pyynnön.

– Tilanne on se, että keskustan eduskuntaryhmä ja keskusta on ilmoittanut epäluottamuksesta pääministeri Rinnettä kohtaan. Meidän ryhmän osalta tilanne on ollut se, että olemme tukeneet pääministeriä koko tämän prosessin ajan. Nyt seuraavat johtopäätökset ovat pääministeri Rinteellä ja niistä kuulemme hetken päästä, Antti Lindtman sanoi pian eduskuntaryhmän ovella viitaten siihen, että Rinne pitää valtioneuvostossa tiedotustilaisuuden kello 13.

– Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän johtopäätös on se, että kaikissa oloissa tavoittelemme nykyistä hallituspohjaa. Nyt on tärkeää, että Suomi saadaan vakautettua ja takaisin luottamuksen tielle, Lindtman jatkoi.

Lindtmanin mukaan hallitustunnustelijaa ei ole vielä valittu.

– Olemme asettaneet tänään kokouksessa hallitusneuvottelijat meidän normaalien sääntöjen mukaan.

Lindtmanin mukaan seuravaksi seuraa aivan normaalit perustuslain mukaiset hallitusneuvottelut.

– Mennään nyt askel kerrallaan ja annetaan pääministeri Rinteen omalta osaltaan kertoa johtopäätökset, jotka kuulemme hetken päästä.

– Meillä on halu jatkaa nykyisellä hallituspohjalla, vakauttaa tilanne ja saada lisättyä luottamusta – hoitaa Suomen asioita, Lindtman sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE