Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Markkanen loisti NBA-pelissä

LEHTIKUVA / Getty Images / AFP Jonathan Daniel

Lauri Markkanen pelasi parhaan ottelunsa pitkään aikaan, kun Chicago Bulls piti tehohoidossa toiveensa päästä NBA-koripalloliigan pudotuspelikarsintaan 114–102-voitolla Toronto Raptorsista. Vaihdosta kentälle tullut Markkanen keräsi 20 pistettä, seitsemän levypalloa ja yhden torjunnan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Suomalaisen yhdeksästä kolmosyrityksestä upposi kuusi ja hän nosti koko kauden kolmosten osumatarkkuutensa 39,6 prosenttiin, mikä on Markkasen NBA-uran paras kausilukema.

Bullsilla on runkosarjaa pelaamatta kaksi ottelua. Pudotuspelikarsintaan päästäkseen Bullsin täytyy voittaa ne molemmat ja toivoa, että Washington Wizards häviää molemmat omat pelinsä.

Raptors on jo heittänyt pyyhkeen kehään tämän kauden osalta ja lähti otteluun kahdeksalla miehellä. Joukkueen kärkipelaajista Kyle Lowry, Fred VanVleet, Pascal Siakam ja OG Anunoby pysyttelivät kentän laidalla.

– Lauri antoi meille hyviä minuutteja, Bullsin päävalmentaja Billy Donovan sanoi Twitterissä julkaistussa etämediatilaisuudessa.

Myöhemmin haastattelussa Donovan arvioi tulokassopimuksensa viimeistä kautta pelaavan Markkasen kautta laajemmin.

– Lauri pelasi erittäin hyvin ennen kuin hän loukkasi olkapäänsä ja sen jälkeen pelaajakaupan myötä joukkueemme muuttui. Hän on ollut läpeensä joukkuepelaaja, Donovan sanoi.

Donovan sanoi, ettei ole keskustellut Markkasen tulevaisuudesta Bullsin koripallojohtajan Arturas Karnisovasin kanssa.

– Rakastan häntä pelaajana. Hän on mahtava kaveri ja joukkuepelaaja. Hän on uhrannut paljon. Ennen pelaajakauppaa hän pelasi nelos- ja vitospaikoilla, nyt hän on pelannut kolmos- ja nelospaikoilla. Hän ei ollut ikinä pelannut kolmosta ja se on vaikuttanut häneen. Arvostan sitä miten hän joka päivä tulee hommiin ja yrittää käyttää ne minuutit jotka hän saa, Donovan sanoi.

Donovan viittasi myös Markkasen vähentyneeseen peliaikaan hänen tilastojensa putoamisen syynä.

– Tärkein tilasto tässä liigassa on peliminuutit ottelua kohti, Donovan sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE