Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Markkaselle avausottelussa 17 pistettä – NBA:n suomalaistulokas pelasi 33 minuuttia

Lauri Markkanen (24) debytoi loistavasti koripallon NBA-liigassa.

Lauri Markkanen on heittänyt 17 pistettä NBA-koripallon avausottelussaan  aamuyöllä Suomen aikaan. Markkanen sai peliaikaa 33 minuuttia. Markkasen seura Chicago Bulls aloitti kauden tappiolla Toronto Raptorsista. Toronto sai 117 pistettä, Chicago 101.

Markkanen otti pelin aikana yhteensä kahdeksan levypalloa.
NBA:n mestariksi on yleisesti povattu Golden State Warriorsia. Esimerkiksi urheilukanava ESPN:n koripalloasiantuntijat valitsivat viime kauden mestarijoukkueen Golden Staten myös tämän kauden suurimmaksi ennakkosuosikiksi.

Markkasen edustaman Bullsin mahdollisuuksiin ei uskota. Chicago Tribunen toimittajat eivät usko Bullsin yltävän edes pudotuspeleihin.

Markkanen varattiin numerolla seitsemän

Yksikään ESPN:n lajiasiantuntijasta ei ole myöskään veikannut Markkasta vuoden parhaan tulokkaan palkinnon saajaksi.

Markkanen varattiin kesän varaustilaisuudessa numerolla 7, mikä on kuitenkin ylivoimaisesti paras suomalaisen varausnumero. Markkasen varannut Minnesota Timberwolves myi Markkasen heti kättelyssä Chicagoon.

Markkanen on ensimmäinen suomalainen, jolla on mahdollisuus kunnolliseen rooliin liigassa. Hanno Möttölä pelasi aikanaan Atlanta Hawksissa 155 ottelua ja amerikkalais-suomalainen Erik Murphy parissakin seurassa yhteensä 24 ottelua pari vuotta sitten.

Lisää aiheesta

 

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE