Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

“Markkinat seuraavat herkällä korvalla sitä, mitä Britanniassa tapahtuu” – Helsingin ja Tukholman pörssit avautuivat laskuun

Helsingin Pörsistalon Nasdaq-kello.

Brexitin jälkeinen hämmennys ja epävarmuus jatkuu markkinoilla, arvioivat analyytikot.

Helsingin ja Tukholman pörssit avautuivat tänään noin kuuden prosentin pudotukseen, joka lieventyi ensimmäisen tunnin aikana noin viiden prosentin laskuun.

OP:n pääekonomisti Reijo Heiskanen pitää markkinareaktiota odotetettuna.

– Ensin otettiin kiinni muuta markkinaa ja sen jälkeen lasku hieman pieneni, Heiskanen summaa.

Perjantaina Britannian kansanäänestyksen jälkeen iskenyt paniikkitunnelma on tasaantunut markkinoilla yleiseksi epävarmuudeksi. Heiskanen kertoo, että muualla Euroopassa kurssit avautuivat pääosin loivaan laskuun. Poikkeuksena Espanja, jossa viikonlopun vaalitulos piristi markkinoita.

Britannian poliittisen tilanteen sekavuus heijastuu markkinoille.

– Markkinat seuraavat herkällä korvalla sitä, mitä Britanniassa nyt tapahtuu, ja heilunta voi olla normaalia voimakkaampaa, Heiskanen toteaa.

Lisää aiheesta

Nordean kurssi 8 prosentin laskussa Helsingin pörssissä.

Britannian valtiovarainministeri George Osborne piti aamulla ennen markkinoiden avautumista tiedotustilaisuuden, jossa hän vakuutti Britannian talouden kestävän Brexitin vaikutukset.

Handelsbankenin pääekonomisti Tiina Helenius uskoo, että vastaavia ulostuloja on odotettavissa myös keskuspankkien johtajilta.

Helenius arvioi, että hämmennys jatkuu markkinoilla.

– Kyllä tässä menee vielä, kun tätä märehditään ja seurataan, mikä on tiekartta eteenpäin Britannialle ja laajemmin maailmantaloudelle, Helenius pohtii.

Brexit on iskenyt erityisesti pankkien osakkeisiin. Helenius toteaa, että iskua selittää Britannian ja Lontoon Cityn asema finanssikeskuksena.

Esimerkiksi Nordean kurssi oli kello 11:n jälkeen Helsingin pörssissä noin kahdeksan prosentin laskussa.

Heta Hassinen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE