Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Marko Asell: “Tämä voitaisiin poikkeusoloissa rahoittaa koronakriisin hoitamiseen tarkoitetuilla varoilla”

Jukka-Pekka Flander

Koronakriisin takia nuorisotyöttömyys on kasvanut huomattavasti. Samaan aikaan korkeakoulut ovat joutuneet turvautumaan poikkeusratkaisuihin pääsykokeiden osalta. SDP:n kansanedustaja Marko Asell huomauttaa tiedotteessaan, että aloituspaikkojen lisääminen tälle vuodelle korkeakouluissa parantaisi osaltaan nuorten pärjäämistä näinä poikkeusaikoina.

Demokraatti

Demokraatti

Myös työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Jari Gustafsson esitti korkeakoulujen aloituspaikkojen lisäämistä A-studiossa 12.5.2020.

Koronakriisin myötä korkeakoulujen pääsykoejärjestelyt muuttuivat. Yliopistot ovat linjanneet, että perinteisiä valintakokeita ei ole koronatilanteen vuoksi mahdollista järjestää turvallisesti. Valintakokeet ovat pääosin kaksivaiheisia, jolloin ensimmäinen vaihe karsii siinä parhaiten menestyneet hakijat toiseen vaiheeseen. Karsintavaihe toteutetaan pääsääntöisesti etänä sähköisellä alustalla. Toinen vaihe voidaan toteuttaa etänä tai pieninä, kampuksella suoritettavina koetilaisuuksina. Myös ammattikorkeakoulujen valintakokeet järjestetään kesäkuussa kaksivaiheisena. Ensimmäisen vaiheen valintakoepäivä on 4.6. Tuolloin järjestetään digitaalinen etäkoe. Toisen vaiheen koe järjestetään 23.-25.6.2020 ammattikorkeakoulujen kampuksilla eri puolilla maata, Asell selvittää.

“Aloituspaikkojen lisääminen on hallitusohjelman mukainen toimenpide. Tämä voitaisiin poikkeusoloissa rahoittaa koronakriisin hoitamiseen tarkoitetuilla varoilla. Satsaaminen koulutukseen ja nuoriin on parasta kriisin hoitamista ja ohjaa Suomea kohti parempia aikoja”, Asell painottaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE