Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Materiaalihankinnat pöydälle – eduskunta aloittaa puolusselonteon käsittelemisen tänään

Hornet-hävittäjille etsitään korvaajaa.

Eduskunta aloittaa tänään hallituksen antaman puolustusselonteon käsittelemisen lähetekeskustelulla. Selonteossa linjataan, millä tavalla Suomen puolustusta ylläpidetään ja kehitetään lähivuosina.

Suomella on edessään poikkeuksellisen suuria hankintoja, kun lähivuosina päätetään esimerkiksi hävittäjäostoista ja merivoimien alusten hankkimisesta.

Hallituksen antamassa puolustusselonteossa linjataan, että tällä vuosikymmenellä Puolustusvoimien kehittäminen painottuu maavoimiin ja välittömän valmiuden joukkoihin. Selonteon mukaan merivoimien ja ilmavoimien kyky täyttää tehtävänsä on tällä hetkellä hyvä, mutta maavoimat on tyydyttävällä tasolla.

Selonteko esittää puolustuskyvyn parantamista kohottamalla sodan ajan joukkojen määrää nykyisestä 230 000 sotilaasta 280 000:een. Hallitus julkaisi puolustusselontekonsa helmikuun puolessa välissä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE