Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Matias Turkkila kiistää Soinin väitteen: En ollut aivot Halla-ahon nousun takana

Maahanmuuttokriittisen Hommaforumin perustaja, Perussuomalainen-lehden päätoimittaja Matias Turkkila kiistää olleensa aivot Jussi Halla-ahon nostamisessa Perussuomalaisten puheenjohtajaksi.

Väitteen esittää Timo Soini toimittaja Lauri Nurmen tänään julkaisemassa kirjassa Perussuomalaisten hajoamisen historia.

– Timo Soini kirjassa toteaa jopa niin, että aivot tämän Halla-ahon nousun takana olisi Matias Turkkila, jota pidetään Hommaforumin perustajana, Nurmi sanoi kirjan julkistamistilaisuudessa.

Kirjan mukaan valtauksen pääarkkitehti ei Soinin mielestä ollut välttämättä Halla-aho.

– Voi olla, että Halla-aho ei ole tietoisin toimija tässä. Hän ei ole mielestäni poliitikko ollenkaan. Matias Turkkila on oikeastaan aivot. Hän sen Hommaforuminkin loi, Soini sanoo Nurmelle kirjaa varten antamassaan haastattelussa.

“Tuntuisi kummalliselta.”

Nurmen kirjan julkistuksessa käynyt perussuomalaisten lehden Suomen Uutisten päätoimittaja Matias Turkkila sanoo Demokraatille kiistävänsä “ehdottomasti” olleensa Halla-ahon nousun takana.

Lisää aiheesta

– Tuntuisi kummalliselta, koska Jussilla ei ollut kampanjaa ja vaikka olisi ollut, minä en missään tapauksessa olisi ollut siinä mukana.

– Minä olen niin tarkoin pyrkinyt pysymään erossa puheenjohtajakampanjasta kuin suinkin mahdollista. Minä en ole osallistunut yksittäisten ihmisten kampanjoihin oikeastaan sitten vuoden 2011. Olen ollut puolueella töissä ja olen tukenut kaikkia, jotka ovat sitten olleet ehdolla, mutta en ole kyllä osallistunut Halla-ahon kamppikseen. Minä en ole edes äänestänyt puoluekokouksessa.

Perussuomalaisten hajoamisesta Turkkilalla on selkeä mielipide.

– Minun mielestä kyllä tämä iso kuva näyttäisi olevan niin, että Timo (Soini) halusi hinnalla millä hyvänsä jatkaa hallitustaivalta ja omaa ministeritehtäväänsä ja kaikki muu oli toisarvoista.

Siitä, että jonkinlainen porukka saattaisi olla lähdössä perussuomalaisista Turkkila kertoo saaneensa pientä sivulauseen vihiä pari viikkoa ennen perussuomalaisten kesäkuun puoluekokousta.

– Sellainen pieni häivähdys tuli yhdessä eduskunnan sisällä käydyssä keskustelussa, missä eräs henkilö viittasi tällaiseen mahdolliseen tapaukseen.

20 ryhmästä irrottautuvasta hengestä ei kuitenkaan tarkasti ollut tuolloin puhe.

– Ei näin suorasanaisesti, mutta että jokin erkaantuminen siinä saattaisi tulla. Että olisi suurempi fraktioituminen. Mutta niissä oloissa en pitänyt tätä mahdollisena ja sivuutin sen sen enempiä asiaa miettimättä. Se jäi vähän sitten vainoamaan, että mitä se oikein mahtoi pitää sisällään.

“On ilmiselvää, että he ovat jollain tavallan pitäneet toisiaan tietoisena.”

Kuten Lauri Nurmi myöskään Matias Turkkila ei pidä uskottavana sitä, ettei hallituksen poliittinen johto olisi tiennyt perussuomalaisista lähtevistä.

– Tässä ei ole edes miljardeista kyse vaan kymmenistä miljardeista, etteikö tosiaan Suomen poliittinen johto, sen terävin kärki mitenkään olisi varautunut ennalta. En pidä sitä uskottavana ihan niin kuin Lauri Nurmi itsekin oli tällaiseen päätynyt.

Turkkila viitannee miljardeilla esimerkiksi maakunta- ja sote-uudistuksessa liikkuviin rahoihin.

Sitä Turkkila ei usko, että triossa eli silloisessa hallituksen johtokolmikossa Sipilä, Orpo, Soini olisi suoranaisesti rakennettu hallituksen jatko.

– He ovat hyvin terhakkaasti ja ponnekkaasti kiistäneet sen, että triossa olisi käyty keskusteluja, mutta on ilmiselvää, että he ovat jollain tavallan pitäneet toisiaan tietoisena, on se sitten (Pääministeri Sipilän valtiosihteeri) Paula Lehtomäen tai jonkun muun välikäsien tai vastaavan järjestelyn kautta. Se on varmaan sinänsä totta, että trio ei ole ikään kuin instituutiona käsitellyt tätä asiaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE