Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Kotimaa

Matkustamisen vastuullisuutta pohditaan aiempaa enemmän – ilmastonmuutoskeskustelu ei silti näytä suitsineen matkailuintoa

LEHTIKUVA / AFP / NELSON ALMEIDA

Suomalaiset miettivät vastuullisuutta matkapäätöksiä tehdessään aiempaa enemmän, kertoo Matkamessujen matkailututkimus.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tutkimuksen mukaan suomalaiset suunnittelevat matkoja kotimaankohteisiin sekä Ruotsiin, Viroon ja Etelä-Eurooppaan. Rantalomille suunnataan aiempaa useammin, ja kaupunkilomat ulkomailla säilyttävät asemansa, mutta myös kotimaan kaupunkikohteet kiinnostavat.

Kotimaanmatkailu kasvoi kyselyn mukaan jonkin verran viime vuonna, kertoi tutkimuksen toteuttaneen Kantarin tutkimuspäällikkö Anne Lahtinen tiedotteessa.

Vuodessa neljä matkaa kotimaahan, kolme ulkomaille.

Matkailun vastuullisuus puhuttaa esimerkiksi ilmastonmuutoksen vuoksi, ja suomalaiset miettivät kyselyn mukaan vastuullisuutta aiempaa enemmän.

Lähes puolelle vastaajista paikallisen kulttuurin säilyttäminen on matkan tärkein vastuullisuuteen liittyvä valintakriteeri. Tärkeänä pidettiin myös tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia ja luonnon moninaisuuden säilyttämistä.

Sen sijaan muut vastuullisuuteen liittyvät valintakriteerit jäävät tutkimuksen mukaan vähemmälle huomiolle. Esimerkiksi lentojen hiilidioksidipäästöjä on kompensoinut vain joka kymmenes vastanneista. Joka neljäs kokee myös, ettei päästöjen kompensointi ole kiinnostava asia.

Myöskään matkailuinto ei näytä vähentyneen ilmastonmuutoskeskustelusta huolimatta. Keskimäärin suomalaiset tekivät viime vuonna neljä kotimaanmatkaa ja kolme ulkomaanmatkaa.

Tutkimuksen mukaan vastaajista joka kolmas aikoo tänä vuonna käyttää matkailuun enemmän rahaa kuin edellisvuonna.

– Onkin kiinnostavaa nähdä, mihin suomalaiset aikovat sijoittaa lisääntyneen matkailuun tarkoitetun rahan. Vahvistuuko kotimaankohteiden ja lähialueiden suosio, vai toteuttavatko suomalaiset kaukokohteiden matkahaaveitaan, Kantarin tutkimuspäällikkö Lahtinen pohtii.

Tutkimukseen haastateltiin marraskuussa 1 061 ihmistä. Kohderyhmä oli 18 vuotta täyttänyt väestö Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Johannes Ijäs

Politiikka
29.7.2020
Tässäkö on uusi hoitajamitoitus? – kokoomus ajautui Kainuun korpeen EU-politiikkansa kanssa
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE