Vanhanen puhui sunnuntaina Laukaassa Keskustan Kesäpäivillä.

Puolustusneuvostolla oli pitkä perinne itsenäisyyden alkuvuosilta. Sodan jälkeen siitä säädettiin asetuksella vuonna 1957.

– Kun suhteellisen usein ja monimuotoisesti kokoontuneessa puolustusneuvostossa oli tarvittaessa läsnä myös alan ylintä virkamiesjohtoa, neuvostosta muodostui myös ylimmän poliittisen johdon ja turvallisuuden virkamiesjohdon vuorovaikutuspaikka. Tätä vuorovaikutuksen tarvetta korostaisin nyt erityisesti. Tarve koskee paitsi puolustusta, myös kaikkia muita yhteiskunnan elintärkeitä sektoreita, Vanhanen totesi.

– Maan johto saattoi myös antaa sille erityisiä tehtäviä. Se siis kattoi sen alueen, joka nyt jää tyhjäksi tapauskohtaisia päivän kysymyksiä käsittelevän UTVA:n sekä harvalla ja yleisellä tasolla toimivien ja nykyään vielä eriytyneiden selontekojen väliin.

Vanhasen mukaan puolustusneuvostoa ei ole tarpeen perustaa uudelleen, sillä kasvavan muutosvauhdin lisäksi ympäristössä sotilaallisen ja muun turvallisuuden osa-alueet kytkeytyvät yhä enemmän toisiinsa.

– Kumpikin tekijä korostaa kuitenkin yhä enemmän ylimmän valtionjohdon vastuulla olevaa laaja-alaista ja jatkuvaa yhteensovittamistarvetta. Se varmistaisi valtioneuvostolle myös rakenteelliset edellytykset olla aidosti perustuslain mukainen ulkopoliittisen päätöksenteon yhteistoiminnan toinen osapuoli.

– Siksi on paikalla muodostaa aikaisempaa puolustusneuvostoa nykyajassa vastaava turvallisuusneuvosto, joka kokoaa yhteen valtioneuvoston tasolla kaikki turvallisuusalueet tehdäkseen ne tehokkaasti yhteen sovitetuksi.  Nykyinen virkamiestyönä toimiva turvallisuuskomitea toimisi valmistelevana foorumina, Vanhanen ehdotti.

Vanhasen mukaan turvallisuusneuvosto seuraisi maan turvallisuuden ja turvallisuuspoliittisen aseman kehitystä sekä selvittäisi niiden vaikutuksia valtakunnan sisäisen turvallisuuden järjestelyihin ja puolustukseen.

– Se tarkastaisi ja varmistaisi yhteen sovittamisen eri alojen suunnitelmissa sekä rahoitussuunnitelmissa. Sille voisi antaa myös erityisiä tehtäviä. Niistä merkittävä voisi olla tehtyjen päätösten toteutuksen seuranta ja valvonta.

Neuvosto toimisi pääministerin puheenjohdolla ja tarjoaisi säännöllisen kokoontumispaikan, jossa luontevasti korkein poliittinen johto ja korkein virkamiesjohto mahdollisine vaihtuvine asiantuntijoineen kävisi vuoropuhelua ja kaikki keskeiset toimijat pysyisivät ajan tasalla.

Kriisitilanteiden johtaminen on aina vaikeaa. Päätöksiä joudutaan tekemään usein puutteellisin tiedoin ja muut toimijat omilla päätöksillään saattavat muuttaa tilannetta koko ajan. Perusedellytyksistä on kuitenkin pidettävä huolta ja nämä liittyvät riittävään ennakointiin, hyvään tilannekuvatoimintaan ja selkeään johtamisjärjestelmään. Kansallinen turvallisuusneuvosto palvelisi mielestäni kaikkien näiden perustekijöiden tarpeita.