Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Matti Vanhanen: “Ei Sipilän puolelta ole sanottu, että hän pyytää eron”

Tällä hetkellä iso poliittinen kysymys on, hajoaako Juha Sipilän hallitus vai voiko se jatkaa esimerkiksi niin, että siinä on mukana perussuomalaisista lähtenyt uusi eduskuntaryhmä Uusi vaihtoehto.

Keskustan kansanedustaja, entinen pääministeri Matti Vanhanen kommentoi asiaa Demokraatille seuraavasti:

Jos tämä ryhmä (Uusi vaihtoehto) jatkaisi hallituksessa, pitääkö hallitus hajottaa?

– Ei, meillähän on paljon tapauksia, jossa kokonaisia puolueita lähtee hallituksesta pois ja hallitus siitä huolimatta jatkaa ilman hallituksen eronpyyntöä. Kun katsoo tarkasti sen, mitä Sipilän puolelta on ilmoitettu, että hän tapaa presidentin. Ei hänen puoleltaan ole sanottu, että hän pyytää eron. Ilmeisesti hän on jättänyt tilaa eri suuntiin menevälle ratkaisulle.

Jos Uusi vaihtoehto -ryhmän kanssa jatketaan, tuleeko edes eronpyyntöä?

– Se on ehkä valtiosaääntöasiantuntijoiden asia, mutta minusta se ei ole välttämättä välttämätöntä, jos hallitusohjelmaa pääpiirteissään jatketaan ja osa porukasta jatkaa. Kyllähän hallituksen täydentäminenkin on mahdollista ilman, että perustetaan uutta hallitusta.

Pidättekö todennäköisenä, että nyt hallitus ei jätä eronpyyntöä tässä tilanteessa?

– Parempi, että en sano mitään varmaa, koska varsinkin jos siihen halutaan haalia vielä muita puolueita, esimerkiksi RKP:tä tai KD:tä, niin tietysti on hyvin paljon heistäkin kiinni, haluavatko he uuden hallituksen vai onko mahdollista jatkaa entisessä. Mutta perustuslaki ei aseta ehdottomia vaatimuksia tässä. Meillä on käytännön esimerkkejä paljon menneisyydestä, jossa hallitus on jatkanut, vaikka kokoonpano muuttuu.

Mikä on henkilökohtainen kantanne, kannattaisiko laajentaa vähän hallituspohjaa?

– Ainakin taustakeskustelut kannattaa käydä tässä. Meillä eduskuntaryhmä illalla pohtii asiaa, arvioidaan sitä. Se riippuu aika paljon myös ehdoista. Kyllä lähtökohtaisesti pitää olla valmius nyt keskustella myös siitä, löytyykö täydennystä hallitukseen. Kolme vasemmistopuoluetta on ilmoittannut, että he haluavat uudet vaalit eli kyseessä on ruotsalainen eduskuntaryhmä ja KD.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE