Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Matti Vanhanen eri mieltä Halosen kanssa: Kristinuskoon kääntyneetkin voidaan palauttaa

Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen.

Eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen (kesk.) ei kannata presidentti Tarja Halosen Helsingin Sanomissa esittämää toivetta siitä, ettei Suomessa islamista kristinuskoon kääntyneitä turvapaikanhakijoita palautettaisi. Vanhanen sanoi Ylen Ykkösaamussa, että uusia kriteerejä ei pitäisi tehdä eikä luoda uusia vetovoimatekijöitä.

Hänen sanoo olevansa hyvin varovainen periaatteiden muuttamisessa. Halonen kirjoitti tänään HS:n Vieraskynä-palstalla, että kristityiksi kääntyneitä ei pitäisi palauttaa.

– Ei sen vuoksi, että he ovat kristittyjä, vaan sen vuoksi, ­että islamista luopuminen voi vaarantaa vakavasti heidän asemaansa vanhassa kotimaassaan, Halonen kirjoitti.

Halonen lisäksi linjasi, että viranomaisten olisi syytä käydä konfliktimaissa paikan päällä tutustumassa maiden oloihin ja vastaanottaviin viranomaisiin ja näin päivittää Suomen tiedot maiden tilanteesta.

Tätä Vanhanen pitää luonnollisena vaatimuksena.

– Täytyy seurata mitä tapahtuu, mutta Suomi ei yksin tätä arvioita tee, vaan pyritään eurooppalaiseen yhteistyöhön, Vanhanen sanoo.

Vanhanen lisäksi uskoo, että viranomaisten seuranta on varmasti päällä. Hän lisäsi, ettei tunne yksityiskohtia.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE