Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Matti Vanhanen jyrähtää: “Kyse on elämäntapaamme vastaan käynnissä olevasta uudentyyppisestä sodasta”

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, presidenttiehdokas Matti Vanhasen mukaan terrorismi on ääri-islamilaisille säännötöntä ja vapaata sotaa vääräuskoisia vastaan.

“He eivät hyväksy vapaiden yhteiskuntien arvoja. Jouduttuaan ahtaammalle perinteisessä rintamasodassa, he tulevat aikaisempaa enemmän suuntaamaan toimintaansa muiden yhteiskuntien sisälle herättääkseen pelkoa ja innostaakseen seuraajia sekä rahoittajia mukaansa. Heille kyseessä on pitkäaikainen sota.”

Vanhanen puhui Suurlähettiläskokouksessa torstaina. Hänen mukaansa Turun iskun jälkiselvittelyssä kotimaisen turvapaikkapolitiikan ja viranomaistoiminnan arvioinnin rinnalla esiin on nostettava se, että pääsyy on tässä ääriainesten ideologisessa sodassa – ei siinä, mitä täällä on tehty.

“Kotimaisten ennaltaehkäisevien varautumistoimien rinnalla Suomen on yhä paremmin verkotuttava kaikkeen siihen kansainväliseen toimintaan, jota tarvitaan terrorismin ydinsolujen raivaamiseksi.”

Vanhanen sanoo, että kansainvälisesti on kyse ulkopolitiikasta, muun muassa kehityskysymyksistä, EU:n paremmasta pakolaispolitiikasta ja ulkorajapolitiikasta.

“Nostan uudelleen esiin ehdotukseni kansallisesta turvallisuusneuvostosta. Siihen liittyy riittävä ymmärrys nähdä pitkäjänteisen turvallisuustyön vaativan hyvin laaja-alaista koordinoitua työtä sen sijaan, että vastauksia haetaan tapauskohtaisesti Suojelupoliisin resurssipuutteesta tai turvapaikkapolitiikan vaikeuksista.”

Vanhasen mukaan on aika tehdä johtopäätös siitä, että kyse on elämäntapaamme vastaan käynnissä olevasta uudentyyppisestä sodasta.

“Yhteinen rintama on koottava riittävän laajana ja syvänä maakohtaisen eristäytymisestä sijaan. Kyse on luultavasti erittäin pitkäaikaisesta riskistä, joka jatkuu niin kauan kuin Afrikassa ja Lähi-idässä kasvaa miljoonien toivottomien nuorten joukko.”

Vanhanen sanoo, että kun puolustetaan elämäntapaamme ja arvojamme, on ensimmäinen rintamalinja pääkoppamme sisällä.

“On torjuttava sellainen henki, jossa terroristien tavoitteen mukaan ilmapiiri kääntyy joukkona kaikkia turvapaikanhakijoita vastaan. Silloin heidän on yhä helpompi onnistua ideologisessa värväystoiminnassaan. Oikeusvaltio tekee päätökset jokaisen turvapaikanhakijan kohdalla yksitellen. Riskitapaukset tunnistetaan, ja heihin kohdennetaan tarvittavan järeitä valvontakeinoja. Kielteisen turvapaikkapäätöksenkin voi saada niin kotimaassaan olonsa uhatuksi tunteva lasten kanssa tänne tullut äiti kuin eri nimillä pitkin Eurooppaa kulkeva murhia hautova fundamentalisti. Ei heitä saa niputtaa yhdeksi.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE