Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

May EU-kansalaisille: Haluamme, että jäätte Britanniaan – ainakin maan EU:sta eroamiseen asti

Britannian pääministeri Theresa May vakuutti maanantaina, että saarivaltio haluaa maassa olevien EU-kansalaisten jäävän Britanniaan brexitin jälkeen. Britannian maanantaina julkistama suunnitelma kuitenkin edellyttää, että muissa EU-maissa asuvat britit saavat vastaavat oikeudet kuin Britannia nyt tarjoaa EU-siirtolaisille.

Esityksen mukaan Britanniassa asuvat muiden EU-maiden kansalaiset säilyttävät kaikki nykyiset oikeutensa maan EU:sta eroamiseen asti. Sen jälkeen heidän on haettava todistusta oleskeluoikeudestaan, jotta he säilyttävät pääsynsä julkisiin palveluihin ja työmarkkinoille.

Pääministeri May myönsi parlamentissa, että Britannian päätös erota EU:sta on aiheuttanut ahdistusta maassa asuvien muiden EU-jäsenmaiden kansalaisten parissa.

– Haluan tänään lopettaa sen ahdistuksen. Britannian suunnitelmien mukaan yhtäkään maassa laillisesti olevaa EU-kansalaista ei pyydetä lähtemään Britannian erotessa EU:sta.

Britanniassa asuu noin 3,2 miljoonaa muiden EU-maiden kansalaista. Suomalaisia maassa asuu noin 20 000. Brittejä puolestaan asuu muissa EU-maissa noin miljoona.

EU-kansalaiset, jotka ovat asuneet Britanniassa tauotta viisi vuotta, saavat pysyvän oikeuden jäädä.

Nyt julkaistun suunnitelman mukaan EU-kansalaiset, jotka ovat asuneet Britanniassa tauotta viisi vuotta, saavat pysyvän oikeuden jäädä Britanniaan. Määräpäivää, johon mennessä tuo viisi vuotta tulee olla täynnä, ei kuitenkaan ole vielä määritelty.

Lisää aiheesta

Uudempien siirtolaisten, jotka ovat muuttaneet Britanniaan ennen kyseistä määräpäivää, mutta eivät ole olleet maassa viittä vuotta ennen sitä, on haettava tilapäistä oikeutta maassaoloon kunnes ovat olleet maassa viisi vuotta. Sen jälkeen hekin saavat hakemuksesta pysyvän oikeuden jäädä Britanniaan.

Määräpäivän jälkeen Britanniaan saapuneet puolestaan saisivat suunnitelman mukaan kahden vuoden siirtymäajan, jonka aikana heidän olisi saatava työlupa tai muu laillinen peruste saarivaltioon jäämiseen.

Huolta on aiheuttanut esimerkiksi perheenjäsenten asema.

Britannian oppositio ei pitänyt vakuuttavana pääministeri Mayn suunnitelmaa EU-kansalaisten maahan jäämisen ehdoista. Sosialistipuolueen johtaja Jeremy Corbyn kuvaili esitystä määreellä “liian vähän ja liian myöhään”.

Huolta on aiheuttanut esimerkiksi perheenjäsenten asema. Kritiikkiä on herättänyt muun muassa tulevan EU-eron jälkeen muodostettavien parisuhteiden tilanne. Näyttää siltä, että EU-maista brexitin jälkeen muuttavat brittien puolisot jäävät samaan asemaan kuin nykyisin EU:n ulkopuolelta avioliiton vuoksi Britanniaan muuttavat.

Ongelma näyttää muodostuvan myös siitä, missä ratkaistaisiin kiistakysymykset EU-kansalaisten oikeudesta asua Britanniassa tai muuttaa sinne. EU haluaa, että kiistat ratkaistaan Euroopan unionin tuomioistuimessa. Britannia sitä vastoin katsoo, että mahdolliset oikeusjutut käsitellään saarivaltion oikeusistuimissa.

Juttua on päivitetty klo 19:50. 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE