Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

“Me emme voi perääntyä” – Puola hyväksyi diplomaattisen selkkauksen aiheuttaneen holokausti-lain

Puolan presidentti Andrzej Dudan ja Yhdysvaltain ulkoministeri Rex Tillersson tapasivat tammikuussa.

Puolassa senaatti on hyväksynyt kiistanalaisen holokaustia ja natsien keskitysleirien määritelmää koskevan lakiehdotuksen. Senaatti hyväksyi ehdotuksen äänin 57–23.

Lakiehdotuksen mukaan jokainen, joka luonnehtii natsi-Saksan keskitysleirejä puolalaisiksi, voitaisiin tuomita sakkoihin tai enintään kolmen vuoden vankeuteen.

Puolan parlamentin alahuone hyväksyi ehdotuksen viime viikon perjantaina, minkä jälkeen Puolan ja Israelin välille syntyi diplomaattinen kiista.

Israelin ulkoministeriö kutsui Puolan asiainhoitajan kuultavaksi asian tiimoilta.

Ministeriön lausunnon mukaan tapaamisessa tuotiin esille, että Israel vastustaa lakiehdotusta. Israelin parlamentti on myös reagoinut asiaan kynäilemällä lakiehdotuksen, jonka mukaan ihmiset, jotka vähättelevät tai kieltävät natseja auttaneiden roolin, voivat joutua vankilaan.

Seuraavaksi Puolan senaatin hyväksymä lakiehdotus etenee Puolan presidentin Andrzej Dudan allekirjoitettavaksi. Presidentti sanoi maanantaina olevansa hämmentynyt Israelin reaktiosta.

– Me emme ehdottomasti voi perääntyä. Meillä on oikeus puolustaa historiallista totuutta, presidentti myös sanoi.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE