Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Ulkomaat

Median tiedot tukipaketista: Esimerkiksi nelihenkiselle perheelle annetaan USA:ssa 3 400 dollaria

Istock

Yhdysvalloissa maan historian suurin elvytyspaketti on mennyt läpi kongressin ylähuoneessa eli senaatissa. Paketti hyväksyttiin yksimielisesti, ja se menee seuraavaksi edustajainhuoneen käsittelyyn.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tukipaketin koko on peräti 2 000 miljardia dollaria.

Medialle vuotaneiden tietojen mukaan paketista 250 miljardia koostuu suorista maksuista yksittäisille kansalaisille. Esimerkiksi nelihenkistä perhettä tuetaan 3 400 dollarilla.

Lisäksi muun muassa pienyritykset ja tärkeät teollisuudenalan saavat lainoja. Esimerkiksi lentoyhtiöille ja niiden työntekijöille on luvassa 50 miljardia.

Paketti sisältää myös 100 miljardin siivun, joka on osoitettu sairaaloille. Rahalla on määrä hankkia muun muassa suojavarusteita ja lisätä tehohoidon kapasiteettia ja hengityskoneiden määrää.

Tukipaketin on odotettu saavan myös edustajainhuoneen hyväksynnän. Tullakseen voimaan paketti vaatii vielä presidentti Donald Trumpin hyväksynnän.

Yhdysvalloissa on todettu yli 68 000 koronavirustartuntaa, joista noin 30 000 tapausta on todettu New Yorkin osavaltiossa. Erisorttisia liikkumisrajoituksia on julistettu useissa osavaltioissa, ja ne koskevat lähes joka toista maan kansalaista.
Virus on surmannut Yhdysvalloissa yli tuhat ihmistä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

DEMOKRAATTI

Kotimaa
27.3.2020
Työntekijöille lomautukset, omistajille yli 3 miljoonan euron osingot – ”Vastuuton ja törkeä päätös”
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE