Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Mediat: Saksassa CSU-puolueen puheenjohtaja jättämässä paikkansa – saattaa jatkaa sisäministerinä

Saksan sisäministerin Horst Seehoferin odotetaan ilmoittavan tällä viikolla, että hän jättää paikkansa CSU-puolueen puheenjohtajana, kirjoittavat useat mediat. Politicon mukaan Seehofer harkitsee myös luopuvansa sisäministerin virasta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Seehofer kertoi sunnuntaina ryhmälle johtavia henkilöitä CDU:ssa, että hän ilmoittaa erostaan myöhemmin tällä viikolla. Süddeutsche Zeitungin mukaan Seehofer jätti ministeriuransa jatkon avoimeksi sanoen, että hän ei tunne tarvetta pitää kiinni virastaan, kun taas DPA:n mukaan Seehofer harkitsee väistyvänsä ennen vaalikauden loppua 2021.

Seehofer on johtanut liittokansleri Angela Merkelin kristillisdemokraattien (CDU) sisarpuoluetta 10 vuotta. Sisäministerinä Seehofer on vastustanut muun muassa Merkelin maahanmuuttopolitiikkaa, mikä on pahentanut hallituksen sisäistä jännitystä.

CDU ja CSU ovat kärsineet pahoja tappioita osavaltiovaaleissa viime aikoina. Merkel ilmoitti aiemmin jättävänsä paikkansa CDU:n johdossa, mutta jatkavansa liittokanslerina vaalikauden loppuun.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE