Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

“Meillä ei ole tietoa siitä millä asialla Suvi Lindén on siellä ollut” – Patria tiukentaa prosessejaan Uganda-katastrofin takia

Puolustustarvikevalmistaja Patrian toimitusjohtaja Olli Isotalo (kuvassa) on kommentoinut suomalaismiehen kuolemaa Ugandassa. Hän on pahoillaan ja surullinen liikemiehen omaisten puolesta.

Isotalo sanoi pahoitelleensa myös henkilöstölle Patriaan kohdistuvaa julkisuutta.

– Nyt ei ole helppoa olla patrialainen, hän totesi.

Patria aikoo Isotalon mukaan tiukentaa prosessejaan Uganda-jupakan seurauksena. Koko asian läpikäyntiin menee vielä viikkoja ja kuukausia.

Jatkossa päätökset maista, joihin Patria kohdistaa markkinointiaan, tehdään johtoryhmässä eikä myyntiorganisaatiossa. Isotalon mielestä Ugandaan ja Mosambikiin Patrian ei olisi tullut markkinoida, koska oli selvää, että vientilupia ei olisi myönnetty näihin maihin.

Isotalo kertoi myös, että kuolleen liikemiehen kanssa yhteydessä ollut myyntipäällikkö on jättänyt yhtiön hyvässä sovussa.

Yhteydenpito alkoi Ugandassa kuolleen suomalaisen liikemiehen aloitteesta.

Lisää aiheesta

Isotalo esitteli tiedotustilaisuudessa aikajanaa siitä, miten liikemies ja Patria olivat olleet yhteyksissä.

Hän kertoi, että yhteydenpito alkoi Ugandassa kuolleen suomalaisen liikemiehen aloitteesta. Tämä oli alun perin ottanut Patriaan yhteyttä vuonna 2016 suuren pakistanilaisen yhtiön edustajana. Myöhemmin yhteydenpito jatkui ja liikemies tarjoutui konsultoimaan Patriaa myös muissa yhteyksissä.

Patria antoi selvityksen suomalaisen liikemiehen kuoleman yhteydessä syntyneen jupakan johdosta. Kohu syntyi, kun kävi ilmi, että Ugandan pääkaupungissa Kampalassa kuollut mies oli saanut Patrian myyntipäälliköltä luvan jakaa puolustusvälineyhtiön esitteitä matkallaan.

Patria on sanonut aiemmin, että myyntipäälliköllä ei ollut valtuuksia antaa lupaa tällaiseen markkinointiin. Esitteiden jakaminen ei ollut sääntöjen vastaista, mutta liikemiehelle ei olisi pitänyt antaa kirjettä, joka voidaan tulkita Patrian toimeksiannoksi, Isotalo sanoi.

Hän kertoi, että liikemies oli pyytänyt Ugandan ja Mosambikin matkalleen myös ammusvalmistaja Nammon esitteitä. Patria omistaa Nammosta puolet, toinen puolikas on norjalaisessa omistuksessa.

Ugandalaisen median mukaan liikemies ja Lindén saapuivat maahan yhteisellä kutsukirjeellä.

Patriasta on tapauksen takia lähtenyt kaksi johtajaa. Yhtiö kertoi viime viikolla, että yhtiöstä lähtevät Land-liiketoiminnan johtaja Mika Kari sekä markkinointi- ja myyntijohtaja Juha Simola. Patria antoi viime viikolla selvityksen asiasta valtion omistajaohjauksesta vastaavalle ministeri Mika Lintilälle (kesk.).

Isotalon mukaan tämä ensimmäinen selvitys keskittyi Ugandan tapaukseen, mutta sitä kiireessä koostettaessa ei käyty koko prosessia yksityiskohtaisesti läpi. Hän kertoi syventäneensä selvitystä myöhemmin suullisesti.

Liikemiehen seurassa Ugandassa oli myös entinen viestintäministeri Suvi Lindén (kok.), joka on kertonut julkisuuteen olleensa Ugandassa tietoyhteiskunnan edistämiseen liittyvissä asioissa, ei Patriaa edustamassa.

– Suvi Lindén ei ole ollut siellä meidän asiallamme, meillä ei ole tietoa siitä millä asialla Suvi Lindén on siellä ollut, Isotalo totesi.

Ugandalaisen median mukaan liikemies ja Lindén saapuivat maahan yhteisellä kutsukirjeellä, joka on mahdollisesti ollut väärennetty.

Liikemiehen ruumiista on ugandalaismedian mukaan tutkimuksissa löytynyt lutikkamyrkkyä ja kokaiinia. Poliisi tutkii tapausta myös Suomen päässä.

Patrian neuvottelukunta pitää huomenna ylimääräisen kokouksen. Paikalla ovat muun muassa yhtiön hallituksen puheenjohtaja, toimitusjohtaja ja henkilöstön edustajat, kertoo neuvottelukunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo (kok.). Hän ei kommentoi muutoin ennen kokousta Patrian toimintaa tapauksessa.

Neuvottelukunta on neuvoa-antava toimielin, eikä sillä ole lakisääteisiä tehtäviä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE