Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tuhansien työttömyys uhkaa – “Meillä on täysi syy olla varpaillaan” – merenkulkijoiden etujärjestö varoittaa seuraamasta Ruotsia

Merimies-Unionin puheenjohtaja Simo Zitting varoittaa puuttumasta tukiin, joilla on pystytty turvaamaan suomalaisten varustamojen toiminta ja merenkulkijoiden työllisyys.

Suomen Merimies-Unionin puheenjohtajan Simo Zittingin mielestä Suomessa ei kannata seurata kaikessa Ruotsia. Hän varoitti puuttumasta kauppamerenkulun tukiin.

– Ruotsin lipun alla oleva ulkomaanliikenteen kauppalaivasto on käytännössä vähentynyt alle puoleen. Siihen on ollut suurimpana syynä valtion nuiva suhtautuminen varustamoelinkeinoon ja haluttomuus tonnistoverolainsäädännön aikaansaamiseen, Zitting huomautti Merimies-Unionon edustajakokouksen avajaisissa tiistaina Helsingissä.

Hän korosti, että Suomessa on nyt täysi syy olla varuillaan ja varpaillaan. EU-liput ovat jatkuvassa kilpailutilanteessa kolmansien maiden tai mukavuuslippujen lippujen alla kulkevien halvempien kustannusten alusten kanssa.

Siksi Juha Sipilän (kesk.) hallituksen uhkaus leikata 20 miljoonaa euroa matkustaja-alusten tuesta olisi kohtalokasta.

– Leikkaus johtaisi koko Suomen ulkomaanliikenteen matkustaja-alustonniston ulosliputukseen ja tuhansien suomalaisten merenkulkijoiden työttömyyteen, Zitting painotti.

Kaikki on kiinni siitä, miten käy kilpailukykysopimukselle. Merimies-Unioni on ollut valmis käynnistämään osaltaan kiky-neuvottelut. Merenkulun osapuolten väliset neuvottelut ovat Zittingin mukaan edistyneet, joten mahdollisuudet neuvottelutulokseen ovat olemassa.

– Jos ja kun näin käy, kohtuullista olisi, että maan hallitus luopuu matkustaja-alustukeen kohdistuvista leikkausuhista, hän vaati.

Lisää aiheesta

Ammattiliitot ovat ainoita tavallisten kansalaisten etujen puolestapuhujia.

Merimies-Unioni perustettiin sata vuotta sitten.

– Mikään ei ole muuttunut, vaikka kaikki on toisin, Zitting totesi verratessaan merenkulkijoiden etujen ajamista 1900-luvun alusta tähän päivään.

Edunvalvonnan ytimessä on se tosiasia, että merimies elää aluksella kaukana perheestään ja alisteisessa asemassa suhteessa työnantajaan ja varustamoon. Kamppailu palkkauksen ja työehtojen ja työ- ja elinolosuhteiden parantamiseksi jatkuu.

– Tässä työssä ei onnistuta luottamalla työnantajan hyväntahtoisuuteen, Zitting korosti.

Hän tyrmäsi täysin sellaiset näkemykset, että nyky-yhteiskunnassa ammattiliitoille ei olisi enää tilausta tai ammattiyhdistysliike olisi pysähtynyt.

– Tällaiset väitteet ovat populistisia ja perustuvat totaaliseen väärinymmärrykseen ja tietämättömyyteen. Kilpailun edelleen raadollistuessa, aikana, jolloin työntekijän oikeuksille ei anneta mitään arvoa, ammattiliitot ovat ainoita tavallisten kansalaisten etujen puolestapuhujia, Simo Zitting painotti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE