Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

“Meillä on unelmia” – Bauer jätti kansainvälisen TUL:n johtotehtävät italialaiselle Molealle

Kansainvälinen työväen urheiluliitto kokoontuu parhaillaan Latviassa. Liiton uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Bruno Molea (keskellä). Hänen edeltäjänsä ovat (vasemmalla) Harald Bauer ja (oikealla) Kalevi Olin.

Yli satavuotiaan Kansainvälisen työväen urheiluliiton (CSIT) puheenjohtajaksi, presidentiksi on tänään valittu italialainen kansanedustaja Bruno Molea.

Hän seuraa tehtävästä yllättäen eronpyyntönsä jättänyttä itävaltalaista Harald ” Harry” Baueria.

Bauer johti jättiliittoa suomalaisen ex-kansanedustajan Kalevi Olinin (sd.) jälkeen kahdeksan vuotta. CSIT:n johdosta Harry Bauer joutui luopumaan saatuaan toimen Itävallan SportAidin johtoon.

Harald Bauerilla oli unelma. Hän halusi itävaltalaisena olla järjestämässä vuoden 2021 CSIT:n seitsemänsiä maailmankisoja Wienissä, jossa järjestettiin natsivuonna 1931 suurimmat työväen urheiluliikkeen kisat, työväen olympialaiset.

– Meillä on unelmia. Jotkut niistä toteutuvat, jotkut jäävät toteutumatta, Harry Bauer sanoo.

Harald Bauer jatkaa CSIT:n hallituksen jäsenenä kauden loppuun saakka.

Juuri valittu CSIT:n puheenjohtaja Molea on liiton hallituksen jäsen vastuualueenaan Maailmankisat, jotka ensi kesäkuussa järjestetään Latvian Riiassa. Molea edustaa yhtä Italian jäsenliittoa AICS:ia (Assiazione Italiani Culture e Sport).

Lisää aiheesta

Juha Savolainen
Riika, Latvia

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE