Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Meitä todella kiinnostaa, millaista väkeä sinne valitaan” – opettajajärjestö odottaa kuntavaaleja huolissaan

Puheenjohtaja Olli Luukkainen muistutti lukuvuoden avajaisinfossa, että kuntapäättäjille jää paljon päätösvaltaa koulutusasioissa.

Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen peräänkuuluttaa rakennemuutosta kuntiin. OAJ:n mukaan Suomessa on 58 kuntaa, joissa toimii vain yksi koulu. Alle 5 000 asukkaan kuntia on yhteensä 134, ja niissä on keskimäärin kaksi koulua.

– Voi todeta, että pienimpien kuntien yleishallintoon menee lähes 80 miljoonaa euroa vuodessa. Jos niiden tehtävänä on käytännössä yhden koulun pyörittäminen, niin en tiedä, onko siinä hirveästi järkeä, Luukkainen ihmettelee.

Kuntaliiton opetus- ja kulttuuriyksikön johtaja Terhi Päivärinta kertoo STT:lle puhelimitse, että nykyisellään kunnissa tehdään yhteistyötä koulutuksessa esimerkiksi niin, että pienen kunnan oppilaat menevät yläkouluun suurempaan naapurikuntaan.

Päätöksenteko koulutuksesta säilyy kuitenkin jokaisella kunnalla itsellään.

Jos kunnan tehtävänä on yhden koulun pyörittäminen, onko siinä hirveästi järkeä?

OAJ:n Luukkainen huomauttaa, että kuntapäättäjille jää paljon päätösvaltaa koulutusasioissa, koska lainsäädäntö koulutuksesta ja varhaiskasvatuksesta on väljä.

OAJ näkee tulevat kuntavaalit ennen muuta koulutusvaaleina. Luukkainen on huolissaan, riittääkö koulutusasioista kiinnostuneita kunnianhimoisia poliitikkoja kuntien valtuustoihin.

Lisää aiheesta

– Meitä todella kiinnostaa, millaista väkeä sinne valitaan. Ettei vaan kävisi niin, että ne, jotka haluavat politiikassa eteenpäin, hakeutuvat suurten rahojen ääreen maakuntahallintoon, Luukkainen pohtii.

Luukkaisen mukaan kuntien asenne vaikuttaa koulutuspalvelujen laatuun merkittävästi. Hän esittelee esimerkkinä nimetöntä vertailua neljästä keskikokoisesta suomalaiskunnasta. Vertailussa eri kuntien perusopetukseen laittamassa ylimääräisessä rahassa on jopa tuhannen euron ero oppilasta kohden vuodessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE