Menestyksensä vankina

Perinteisessä koripallokaupungissa Kotkassa on totuttu siihen, että voitonlaulut raikaavat.

Tällä kaudella satamakaupungin lippulaiva KTP on kuitenkin ollut pahasti karilla. Vihreävalkoiset ovat Korisliigan jumbona. Sehän on jotain ennenkuulumatonta.

KTP on liigan pitkäaikaisin joukkue. Se on pelannut 59 kautta pääsarjaa, josta ajasta nyt 37 vuotta putkeen. Kotkalaiset ovat myös liigan maratontaulukon ykkösiä; eniten kausia, eniten otteluja, eniten voittoja, eniten koripisteitä.

KTP on myös se seura, joka Erkki Hiltusen valmentamana mursi helsinkiläisten mestaruushegemonian 1957 voitettuaan ensimmäisenä maakunnan joukkueena koriksen SM:n.

On siinä ajassa kaupungin koripallokulttuuri kehittynyt, mutta samalla menestyksestä on tullut riippakivi. Kotka on hienon menestyksensä vanki. Siellä on nyt hyvin vaikea ymmärtää miksi ollaan sarjan hännänhuippuna.

Kannattajien mielestä sitä ollaan parempia kuin miltä sarjataulukko näyttää.

***

Kun joukkueella menee huonosti, niin ensimmäinen syytösten kohde on tietysti aina valmentaja. Niin nytkin Kotkassa on Anton Mirolybov herkimpien liipasimella.

Julkinen totuushan on se, että kun Kotkaan tulee valmentaja jostain muualta, niin luottamuksen hankkimiseen on aina tarvittu suuria tekoja. Oli kyse sitten Kari Liimosta, Eero Saarisesta, Lars Ekströmistä tai Sami Toiviaisesta.

Menestys tai menestymättömyys on Kotkassa päävalmentajan työkalu.

***

Mutta ajatelkaapa ensin sitä, millaisessa myrskynsilmässä joukkueen rosteri on ollut.

Viime kauden mitalijoukkueesta kun lähtivät kotimaisista lätkimään Jukka Matinen, Timo Heinonen, Samuli Vanttaja ja Aleksi Akpaso. He tekivät sentään 22,3 pistettä per peli.

Kun lisäksi koko amerikkalaistrio, huimat 52,1 pointsia per matsi, häipyi maailman turuille, niin melkoinen ihmehän se olisi ollut, jos hetkessä olisi parsittu uusi saumaton, yhteenpelaava joukkue.

Viime aikoina on KTP jo sentään pystynyt muutamiin voittopeleihinkin, mikä on nostanut toiveita siitä, että sarjapaikka voitaisiin säilyttää.

Siinä sivussa on yritetty ajaa sisään myös omia junioripelaajia. Tosiasia on kuitenkin se, ettei omasta kaartista ole sitten Roope Mäkelän tullut miesten maajoukueeseen mahtuvia pelaajia. Joonas Lehtorantakaan, joka muutama vuosi sitten valittiin nuorten EM-turnauksessa tähtiviisikkoon, ei ole kehittynyt odotetusti.

Kun takavuosina Karhuvuoren tehotrio Larry Pounds-Jarkko Tuomala-Pertti Marttila rynni menestykseen, niin silläkin luotiin sitä kotkalaista koriskulttuuria, joka henkii yhä voimakkaana, mutta nyt usko on horjunut. Tarvittaisiin myös odotettuja voittopelejä.

***

Jos Kotkassa odotetaan kurssinvaihdosta ja sarjapaikan säilymistä, niin biisoniveräjässä, siis Loimaalla, on toisenlaisia pulmia. Kuluneen kauden aikana kun on ihmetelty, mikä on joukkueen focus, ja nyt seura itse vielä ilmoittaa, että talouskin on kuralla.

Hyvän pelaajamateriaalin omaava Bisons pelaa kahta sarjaa, kotoista Korisliigaa ja itäisen Euroopan VTB-liigaa. Vaikuttaa siltä, ettei joukkue oikein itsekään tiedä, missä painopiste kulloinkin on, Uralilla vai härmässä.

Tämä kuvastuu jo siinäkin, että esimerkiksi Kouvot on kylvettänyt Loimaata rökälemäisesti ensin 42 ja sittemmin vielä 25 pisteellä. Eikä 20 pisteen tappio kotikentällä Kauhajoellekaan aiheuttanut muuta kuin myötähäpeää.

Viime keväänä Loimaa sössi mestaruuden Katajalle osoittaen suurta keskittymiskyvyn puutetta tärkeimmällä hetkellä.

Onkin mielenkiintoista nyt nähdä opittiinko siitä mitään. Pelaajapakka on sitä luokkaa tänäkin vuonna, että Pantteri-patsas pitäisi saada kylpynsä biisoniveräjässä.

Mikäli nyt rahahanat aukeavat sen verran, että kausi edes saataisiin pelatuksi loppuun!

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat