Urheilukolumni

Pentti Salmi

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija.

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija.

Menestyksensä vankina

Perinteisessä koripallokaupungissa Kotkassa on totuttu siihen, että voitonlaulut raikaavat.

Tällä kaudella satamakaupungin lippulaiva KTP on kuitenkin ollut pahasti karilla. Vihreävalkoiset ovat Korisliigan jumbona. Sehän on jotain ennenkuulumatonta.

KTP on liigan pitkäaikaisin joukkue. Se on pelannut 59 kautta pääsarjaa, josta ajasta nyt 37 vuotta putkeen. Kotkalaiset ovat myös liigan maratontaulukon ykkösiä; eniten kausia, eniten otteluja, eniten voittoja, eniten koripisteitä.

KTP on myös se seura, joka Erkki Hiltusen valmentamana mursi helsinkiläisten mestaruushegemonian 1957 voitettuaan ensimmäisenä maakunnan joukkueena koriksen SM:n.

On siinä ajassa kaupungin koripallokulttuuri kehittynyt, mutta samalla menestyksestä on tullut riippakivi. Kotka on hienon menestyksensä vanki. Siellä on nyt hyvin vaikea ymmärtää miksi ollaan sarjan hännänhuippuna.

Kannattajien mielestä sitä ollaan parempia kuin miltä sarjataulukko näyttää.

***

Kun joukkueella menee huonosti, niin ensimmäinen syytösten kohde on tietysti aina valmentaja. Niin nytkin Kotkassa on Anton Mirolybov herkimpien liipasimella.

Julkinen totuushan on se, että kun Kotkaan tulee valmentaja jostain muualta, niin luottamuksen hankkimiseen on aina tarvittu suuria tekoja. Oli kyse sitten Kari Liimosta, Eero Saarisesta, Lars Ekströmistä tai Sami Toiviaisesta.

Menestys tai menestymättömyys on Kotkassa päävalmentajan työkalu.

***

Mutta ajatelkaapa ensin sitä, millaisessa myrskynsilmässä joukkueen rosteri on ollut.

Viime kauden mitalijoukkueesta kun lähtivät kotimaisista lätkimään Jukka Matinen, Timo Heinonen, Samuli Vanttaja ja Aleksi Akpaso. He tekivät sentään 22,3 pistettä per peli.

Kun lisäksi koko amerikkalaistrio, huimat 52,1 pointsia per matsi, häipyi maailman turuille, niin melkoinen ihmehän se olisi ollut, jos hetkessä olisi parsittu uusi saumaton, yhteenpelaava joukkue.

Viime aikoina on KTP jo sentään pystynyt muutamiin voittopeleihinkin, mikä on nostanut toiveita siitä, että sarjapaikka voitaisiin säilyttää.

Siinä sivussa on yritetty ajaa sisään myös omia junioripelaajia. Tosiasia on kuitenkin se, ettei omasta kaartista ole sitten Roope Mäkelän tullut miesten maajoukueeseen mahtuvia pelaajia. Joonas Lehtorantakaan, joka muutama vuosi sitten valittiin nuorten EM-turnauksessa tähtiviisikkoon, ei ole kehittynyt odotetusti.

Kun takavuosina Karhuvuoren tehotrio Larry Pounds-Jarkko Tuomala-Pertti Marttila rynni menestykseen, niin silläkin luotiin sitä kotkalaista koriskulttuuria, joka henkii yhä voimakkaana, mutta nyt usko on horjunut. Tarvittaisiin myös odotettuja voittopelejä.

***

Jos Kotkassa odotetaan kurssinvaihdosta ja sarjapaikan säilymistä, niin biisoniveräjässä, siis Loimaalla, on toisenlaisia pulmia. Kuluneen kauden aikana kun on ihmetelty, mikä on joukkueen focus, ja nyt seura itse vielä ilmoittaa, että talouskin on kuralla.

Hyvän pelaajamateriaalin omaava Bisons pelaa kahta sarjaa, kotoista Korisliigaa ja itäisen Euroopan VTB-liigaa. Vaikuttaa siltä, ettei joukkue oikein itsekään tiedä, missä painopiste kulloinkin on, Uralilla vai härmässä.

Tämä kuvastuu jo siinäkin, että esimerkiksi Kouvot on kylvettänyt Loimaata rökälemäisesti ensin 42 ja sittemmin vielä 25 pisteellä. Eikä 20 pisteen tappio kotikentällä Kauhajoellekaan aiheuttanut muuta kuin myötähäpeää.

Viime keväänä Loimaa sössi mestaruuden Katajalle osoittaen suurta keskittymiskyvyn puutetta tärkeimmällä hetkellä.

Onkin mielenkiintoista nyt nähdä opittiinko siitä mitään. Pelaajapakka on sitä luokkaa tänäkin vuonna, että Pantteri-patsas pitäisi saada kylpynsä biisoniveräjässä.

Mikäli nyt rahahanat aukeavat sen verran, että kausi edes saataisiin pelatuksi loppuun!

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija. Pentti Salmi

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Finanssialalta kerrankin tukea työmarkkinajärjestöille: Ei henkivakuutuksia verolle

Kuolemantapauksista maksettavien vakuutuskorvausten verotusta ei ole Finanssialan Keskusliiton (FK) mielestä viisasta eikä perusteltua kiristää. Valtiovarainministeriön esitysluonnoksessa perintö- ja lahjaverolain muutokseksi esitetään, että nykyisin verovapaa henkivakuutuksen perusteella saatu alle 35 000 euron suuruinen korvaus lähiomaisille pantaisiin verolle.

Kiristys koskisi monia muitakin vakuutusmuotoja, joista maksetaan kuolemantapauksissa kertakorvauksia. Eritoten työmarkkinajärjestöt ovat vastustaneet työehtosopimuksilla sovittujen ryhmähenkivakuutusten korvausten verottamista, koska korvaukset ovat perin pieniä, mutta tulevat tarpeeseen perheen työssäkäyvän huoltajan kuollessa. Sama koskee myös leskeksi jääviä.

-Vapaaehtoisen sosiaaliturvan täydentämiselle on Suomessa näinä aikoina vahva tarve. Yhteiskunnan pitää siihen kannustaa eikä lyödä sitä verokepillä. Toivottavasti maan hallitus säilyttää henkivakuutusten verohuojennuksen, koska kuolemantapauksiin liittyvä taloudellisen turvan vaje on Suomessa erittäin merkittävä.  Veronkiristyksen sijaan hallituksen pitäisi pikemminkin keventää vapaaehtoiseen varautumiseen liittyvää verorasitusta, mikä kannustaisi varautumaan erilaisiin ikäviin tilanteisiin elämässä, johtaja Lea Mäntyniemi FK:sta sanoo.

Henkivakuutusjärjestelmä on luotu tuomaan turvaa tilanteeseen, jossa perheen elättäjä menehtyy ja taloudelliset vastuut jäävät lesken ja lasten kannettaviksi. -Heitä ei pidä ajaa kohtuuttomiin ratkaisuihin, kuten oman kodin pakkomyyntiin verojen maksamisen vuoksi, Mäntyniemi toteaa.

Suomalaiset ovat Mäntyniemen mukaan lähtökohtaisesti huonosti vakuutettuja perheenhuoltajan kuolemantapauksen varalta. Vain reilu kolmannes kansalaisista on ottanut henkivakuutuksen turvaamaan sitä nettotulojen menetystä, minkä eteen perhe joutuu perheenelättäjän kuollessa.

-Julkinen sosiaaliturva ei edes sisällä kertakorvaustyyppistä kuolemanvaraturvaa, vaikka sellaisen tarve äkillisessä ja yllättävässä tilanteessa on monesti suuri. Erityisen haavoittuvia ovat perheet, joilla on lapsia ja lainaa, Mäntyniemi sanoo.

Taloudellisesti järkevän käyttäytymisen myötä yhteiskunta voi säästyä merkittäviltäkin kustannuksilta, jos taloudelliseen ahdinkoon joutunut perhe on itse varautunut mahdollisiin kriisitilanteisiin. – Nykyinen kuolemantapauksesta maksettavan korvauksen verovapaa osa, 35 000 euroa, ei ole mitenkään riittävä saati korkea, jos sitä vertaa vaikkapa keskimääräisiin asuntolainamääriin (100 000 – 160 000 € lapsiperheissä).

VM:n ehdottama veronkiristys koskisi riskihenkivakuutuksen ohella useita muitakin vakuutuksia ja sitä kautta suurta vakuutettujen joukkoa. Kuolemantapauskorvauksia maksetaan myös työntekijäin ryhmähenkivakuutuksesta, matkustajavakuutuksista, ryhmähenkivakuutuksista sekä vapaaehtoisista tapaturmavakuutuksista.

Kolumni

NETTIIN_Ilelle_Orpo1
NETTIIN_Ilelle_Orpo1

Sadan miljoonan euron lisäverokevennys on laukeamassa – Orpo: “Tämä on hyvä asia”

– Toivon, että se 90 prosenttia saataisiin kattavuudeltaan täyteen, valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) sanoi tiistaina Turussa, missä kokoomuksen eduskuntaryhmä aloitti kaksipäiväisen kesäkokouksensa.

– Sehän tarkoittaisi sitä, että silloin laukeaisi vielä sadan miljoonan euron lisäverokevennys. Se on tietysti hyvä asia, sillä aina kun voidaan työn verotusta keventää, niin se on hyvä.

Orpo painotti, että myös sillä on iso arvonsa, että kiky-sopimus on mahdollisimman kattava.

Tänään kilpailukykysopimuksen neuvotteluissa liikahtikin jälleen yksi pala valtiovarainministerin toivomaan suuntaan. Finanssialalla saatiin valmiiksi neuvottelutulos, joka koskee 28 000 työntekijää. Asia pitää vielä sinetöidä osapuolten hallinnoissa.

EK:n tutkimuspäällikkö Jari Haapasalmi on arvioinut STT:lle, että jos rahoitusala, apteekkiala sekä ICT-ala saadaan mukaan kilpailukykysopimukseen, tavoiteltu 90 prosentin kattavuus alkaa olla maalissa.

Hallitus on luvannut pienentää veroja lisää sadalla miljoonalla eurolla, jos sopimuksen kattavuudessa päästään 90 prosenttiin. Sopimuksen piirissä on jo yli 85 prosenttia palkansaajista.

Myös pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on sanonut uskovansa, että 90 prosentin kattavuuteen voidaan päästä.

Kikyn toteutuessa palkat eivät nouse ensi vuonna, sosiaaliturvamaksuja siirretään työnantajilta palkansaajille ja työaikaa pidennetään 24 tunnilla. Julkisen sektorin lomarahoja leikataan 30 prosentilla vuosina 2017–2019.

Tiedän, että on kilpailukykysopimus ja siihen liittyviä neuvotteluja, ja sitä täytyy arvostaa ja kunnioittaa.

Korkean työttömyyden murtamiseksi ja työttömien auttamiseksi Orpo peräänkuulutti sellaista henkeä, että ennakkoluulottomasti katsottaisiin, mitä me voimme tehdä.

– Tiedän, että on kilpailukykysopimus ja siihen liittyviä neuvotteluja, ja sitä täytyy arvostaa ja kunnioittaa. Sen täytyy edetä fiksusti.

Paikallisesta sopimisesta kysyttäessä Orpo sanoi kunnioittavansa sitä, mitä kilpailukykysopimuksessa on sovittu.

– Mutta myös hallitusohjelmassa lukee, että paikallista sopimista edistetään.

– Nyt täytyy katsoa, miten liittokierroksella edetään ja jossain vaiheessa hallituksen pitää käydä läpi se, mitä tästä hallitusohjelmatavoitteesta on saavutettu ja mitä on vielä tällä hallituskaudella tehtävissä, hän linjasi.

Kiky-sopimuksen myötä asia ei ole aktiivisesti pöydällä.

Hallituskautta on kaksi ja puoli vuotta jäljellä, Orpo muistutti.

NETTIIN_Ilelle_Orpo1 NETTIIN_Ilelle_Orpo1
AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Finanssialalla saatiin kiky-sopu

Finanssialalla on saatu kilpailukykysopimuksen neuvottelutulos. Sopu koskee yhteensä noin 28 000 työntekijää. Asia täytyy hyväksyä vielä osapuolten hallinnoissa. Ammattiliitto Prosta arvioidaan, että viimeinenkin hallinto olisi käsitellyt tuloksen maanantaina.

EK:n tutkimuspäällikkö Jari Haapasalmi on arvioinut STT:lle, että jos pankkiala, apteekkiala sekä ICT-ala saadaan mukaan kilpailukykysopimukseen, 90 prosentin kattavuus alkaa olla selvä.
ICT alalla neuvottelut jatkuvat edelleen. Apteekkialalla sopu saavutettiin tiistaina, mutta myös sen ratkaisu odottaa vielä hallintojen sinettiä.

Kolumni

“Niinistön EU-puheessa oli soinimainen sävy” – Jaakonsaari ei kaipaa maassa makaavalle lisää potkuja

– Presidentti Sauli Niinistön suurlähettiläspäivien Euroopan unionia ruotivassa puheessa oli soinimainen sävy ikään kuin EU itse olisi enemmän ongelma kuin ratkaisu EU:n naapurustossa ja omissa jäsenvaltioissa syntyneisiin vaikeuksiin. Puhe antoi myös vaikutelman, että Suomi olisi jokin EU:sta irrallaan oleva asia – “ne siellä EU:ssa hidastelevat”, kun Suomen asenteen pitäisi olla – ”mitä me teemme EU:ssa”.

Näin europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari (sd.) kommentoi presidentti Niinistön suurlähettiläspäivillä Helsingissä pitämää puhetta.

– Ei ole ollenkaan kummallista, että EU:n sisäiset kriisit ja lähialueen myllerrys ovat saaneet monet tahot pohtimaan EU:n tulevaisuuden suuntaa ja sen kestävyyttä. Niin pitää tehdäkin. Kriittisyys on hyve, mutta niin Suomessa kuin Suomen ulkopuolella odotetaan enemmän unionia rakentavia puheenvuoroja kuin maassa makaavalle lisää potkuja.

Kuitenkin jos EU-yhteistyötä vertaa vaikkapa pääkaupunkiseudun yhteistyöhön, on EU:n 28 jäsenmaan yhteistyö suorastaan dynaamista.

Jaakonsaari myöntää, että EU on hidas eikä ennakoi päällekäyviä kriisejä. Jäsenmaiden intressien yhteensovittaminen on sekin hidasta.

– Eurooppalainen näkökulma on yhä enemmän vaikeuksissa nousevan nationalismin ja populismin puristuksessa. Kuitenkin jos EU-yhteistyötä vertaa vaikkapa pääkaupunkiseudun yhteistyöhön, on EU:n 28 jäsenmaan yhteistyö suorastaan dynaamista, hän vertaa.

– On myös totta, mitä presidentti sanoi, että palaamalla perusasioihin synnyttää uutta uskottavuutta.  Parantamalla Euroopan kilpailukykyä ja sitä kautta synnyttämällä hyviä työpaikkoja uskottavuus nousee. Euroskeptisyys myös vähenee, jos uskomme oikeasti Euroopan sosiaalisen maaliin puuttumalla esimerkiksi työvoiman polkumyyntiin.

Myös turvallisuutta lisäävät toimet ovat Jaakonsaaren mielestä avainkysymyksiä.

– Valitettavasti monet juuri turvallisuuteen liittyvä hankkeet, kuten tiedusteluyhteistyön kehittäminen, törmäävät jäsenmaiden “suvereniteettia” koskeviin esteisiin, hän päättää kannanottonsa.

Kolumni

34 arman s1
34 arman s1

Arman Alizad kannustaa luopumaan lokeroinnista – ”Ihmisiä kohdatessa on pakko riisua kaikki ennakkoasenteet”

Arman Alizad seikkaili lapsena lohikäärmeiden ja velhojen kanssa. Hän oli kuin Lassi ja Leevi -sarjakuvien Lassi, joka uppoutui omaan mielikuvitusmaailmaansa. Lapsuudestaan ja nuoruudestaan hän muistaa elävimmin tarinat – hetket, joina hän istui ukin sylissä kuuntelemassa niitä tai ne lukuisat ja edelleen jatkuvat kerrat, kun hän ahmi tarinoita valkokankaalta tai kirjojen sivuilta.

– Nyt kun katsoo taaksepäin, niin minähän teen sitä työtä, mikä on ohjelmoitu sisääni koko ikäni. Kerron muiden ihmisten tarinoita, Alizad sanoo.

Televisio-ohjelmien teko on vienyt aikuisen Alizadin monenlaisiin kasvattaviin ja omaa maailmankuvaa haastaviin seikkailuihin.

– Olen aina ollut tavallaan ääripäiden ihminen – kaikki on aina ollut joko tai. Yksi henkisen kasvuni haaste ja kulmakivi on ollut ymmärtää, että ääripäiden välistä löytyy miljoona muuta sävyä, hän kuvailee.

Alizadin mielestä ihmisten pitäisi kokeilla rajojaan enemmän, eikä hän nyt tarkoita rohkeutta ottaa pataan kung fu -mestarilta, sisua hiihtää avantoon täysissä talvitamineissa tai uskallusta ottaa tälli vanginvartijan etälamauttimesta.

– Suurimmalla osalla ei ole varmasti mitään hajua, kuinka paljon he voisivat henkisesti kasvaa ja kokea uusia juttuja – kyseenalaistaa omia asenteitaan ja olla jatkuvassa muutoksessa, Alizad sanoo.

Yksi henkisen kasvuni haaste ja kulmakivi on ollut ymmärtää, että ääripäiden välistä löytyy miljoona muuta sävyä.

Alizad tietää mistä puhuu. Hän kirjoitti vuonna 2008 maahanmuuttoa voimakkaasti kritisoivan kolumnin City-lehteen. Viime syksynä vanha kolumni kaivettiin nettikeskusteluissa lyömäaseeksi turvapaikanhakijoita vastaan.

Alizad otti yhteyttä lehteen ja halusi tehdä selväksi, ettei ole enää lainkaan samaa mieltä. Hän kirjoitti uuden kolumnin, jossa kumosi vanhat ajatuksensa kohta kohdalta. Matkat maailman köyhillä ja vaarallisilla alueilla olivat avartaneet mielen.

– Kolumni oli loistava esimerkki siitä mustavalkoisesta elämästä, elämänasenteesta ja maailmankuvasta, mikä minulla on ollut. Se on myös hyvä esimerkki siitä, miten helposti ihminen lokeroi, hän sanoo.

Alizad uskoo, etteivät ihmiset välttämättä lokeroi pahalla, vaan laiskuuttaan. On helppoa ajatella, että joku on vankilassa, koska hän on paha ja toinen on pudonnut yhteiskunnan rattaiden ulkopuolelle silkkaa saamattomuuttaan.

– Mitä enemmän juttelet ihmisten kanssa ja mitä enemmän on kohtaamisia, sitä enemmän opit ja huomaat, että samassa tilanteessa olevilla ihmisillä on monta erilaista tarinaa siitä, mikä kaikki on johtanut siihen tilanteeseen, Alizad sanoo.

– Ihmisiä kohdatessa on pakko riisua kaikki ennakkoasenteet ja kohdata heidät ihmisinä, hän painottaa.

Lue Arman Alizadin koko haastattelu Demokraatista 25.8.2016.

34 arman s1 34 arman s1