Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Menikö kerran elämässä -mahdollisuus? – Saarikko sanoo suoraan: “Politiikka on momentumeja ja voi olla, että minun kohtani oli vain tässä”

Keskustan Annika Saarikko jätti äänensä eduskunnan puhemiehistön vaalissa uuden eduskunnan ensimmäisessä täysistunnossa tänään.

Perhe- ja peruspalveluministeri, kansanedustaja Annika Saarikko ilmoitti tänään, ettei pyri keskustan puheenjohtajaksi.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Saarikko perustelee päätöstä blogissaan keskustan pää-äänenkannattajassa Suomenmaassa elämäntilanteellaan.

– Teen, kuten sydämessäni tuntuu oikealta.

Saarikko odottaa toista lastaan.

– Keskustan puheenjohtajuus tällaisena yhteiskunnallisena murrosaikana yhdistettynä perhetilanteeseeni on niin valtava vastuu, etten voisi sitä sataprosenttisesti nyt kantaa. Toisenlaisessa elämäntilanteessa pohdintani olisi kenties kallistunut toisin, hän kirjoitti.

“Mitään valtaa ei ollut tarjolla suoraan.”

Saarikko olisi ollut todennäköisin ennakkosuosikki keskustan puheenjohtajakisaan. Kun Saarikolla esittää ajatuksen, että nyt tarjolla oli iso määrä valtaa ja voi olla, että se olisi politiikassa otettavissa vain kerran, hän sanoo, että puheenjohtajakisa olisi joka tapauksessa käyty.

– Mitään valtaa ei ollut tarjolla suoraan. Tunnistin, että nimeeni kohdistui paljon kiinnostusta ja odotuksia, mutta joka tapauksessa se olisi ollut ilmoittautuminen kisaan, ei tieto siitä, että olisi tullut valituksi, Saarikko kommentoi Demokraatille tänään eduskunnassa.

– Minä tunnistan sen, että politiikka on momentumeja. Ja voi olla, että minun kohtani oli vain tässä, mutta minä en halua laskea elämää niin pitkään.

– Sillä tavalla pitää toimia politiikassa, että voi toimia omien arvojensa mukaisesti. Ja myöskin niin, että kokee riittävänsä ihmisenä itselleen ja muille ja niihin sitoumuksiin mitä on antanut. Ja sitten pitää pystyä toimimaan niin, ettei olisi kertakäyttötavaraa tässä lajissa, hän jatkaa.

Saattaa antaa julkisesti tukensa.

Saarikko painottaa, ettei kukaan ole vielä ilmoittautunut puheenjohtajakisaan

– Mutta en pidä mahdottomana, että olisin jonkun takana julkisesti. Odotan nyt mielenkiinnolla, ketkä kollegoista haluavat ilmoittautua. Uskon ja toivon, että tulee isompi kisa.

Puheenjohtajan sukupuoli ei ole Saarikon mielestä määrittävä asia puheenjohtajaa valittaessa.

– Kysymyksessä ei ole ensisijaisesti sukupuoli. Minä toivon, että myös minun ratkaisua ei nähdä vain naisena politiikassa (-ratkaisuksi). Tämä ei ole yleistettävissä kenenkään muun ratkaisuksi ja minä toivon, että myös miehet yhteiskunnallisissa tehtävissä, ja ylipäätään ottaen miesten työpaikoilla pohdittaisiin perhekysymyksiä. Silloin toteutuu tasa-arvo, jos lapset ja yhteiskunnan lapsimyönteisyys kiinnostavat meitä kaikkia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE