Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Mepit hyväksyivät säännöt EU-maksujen jäädyttämiseksi, mikäli valtio häiritsee tuomioistuimia tai ei estä petoksia

iStock

Mepit hyväksyivät kantansa sääntöihin, joiden myötä voitaisiin jäädyttää EU-maksuja jäsenmaihin, jotka puuttuvat häiritsevästi tuomioistuimien toimintaan tai eivät pyri estämään petoksia ja korruptiota.

Demokraatti

Demokraatti

Komissio voisi ehdottaa toimia ennakkomaksujen vähentämisestä maksujen keskeyttämiseen, mikäli “oikeusvaltioperiaatetta koskevat yleiset puutteet” jossain EU-maassa uhkaavat EU-varojen hallinnointia.

Parlamentin ja neuvoston tulisi lisäksi hyväksyä päätös. EU-maan tehtyä parannuksia komission havaitsemiin ongelmiin parlamentti ja neuvosto voisivat poistaa maksujen jäädytyksen.

Komissio voisi todeta, että oikeusvaltioperiaate on uhattuna, mikäli yhtä tai useampaa seuraavista kohdista laiminlyödään:

– unionin talousarvion toteuttamisesta vastaavien viranomaisten asianmukainen toiminta,

– varainhoidosta vastaavien viranomaisten asianmukainen toiminta

– petosten, ml. veropetokset, korruption ja muiden mahdollisten EU:n budjettiin liittyvien rikkomusten asianmukainen tutkinta

– tehokas ja riippumaton tuomioistuinvalvonta

– aiheettomasti maksettujen varojen palautus

– verovilpin ja verokilpailun torjunta ja niistä rankaisu

– yhteistyö Euroopan petostentorjuntaviraston ja tapauksen mukaan Euroopan syyttäjänviraston kanssa.

Komissio voisi esittää erilaisia toimia riippuen puutteiden laajuudesta ja varojen hallintamenettelystä. Toimia ovat sitoumusten keskeyttäminen, maksujen määräaikojen kulumisen keskeyttäminen, ennakkorahoituksen vähentäminen ja maksujen keskeyttäminen.

Jollei toisin määrätä, EU-maan tulisi jatkaa päätöstä koskevan EU-ohjelmaan tai rahastoon liittyviä toimia ja jatkaa maksujen suorittamista edunsaajille kuten tutkijoille tai järjestöille. Komission pitäisi avustaa edunsaajia ja varmistaa, että he saavat asiaankuuluvat maksut.

Uudet säännöt hyväksyttiin äänin 397 puolesta, 158 vastaan, 69 tyhjää. Parlamentti on nyt valmis aloittamaan neuvottelut neuvoston kanssa lainsäädännöstä. Ennen neuvottelujen aloittamista neuvoston pitää hyväksyä oma kantansa lainsäädäntöön.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE