Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Merikarhun miehitys pöyristyttää: “Virhe” – Merenkulkuliitot eivät niele Rajavartiolaitoksen selityksiä

Merenkulkijoiden ammattiliitot eivät hyväksy sitä, että vartiolaiva Merikarhulle palkattiin ulkomaista miehistöä. Rajavartiolaitoksen aluksen päällystöönkin on otettu ulkomaalaisia.

Kaikkiaan puolet 20–30 hengen miehistöstä on muita kuin suomalaisia.

Laivanpäällystöliitto, Merimies-Unioni ja Konepäällystöliitto korostavat, että Rajavartiolaitoksen ja sen alusten päätehtävä on huolehtia Suomen rajojen ja merialueen  turvallisuudesta ja osallistua maanpuolustukseen.

– Näin ollen Rajavartiolaitoksen alusten tulee olla tiukasti kotimaisessa kontrollissa. Ulkomaalaisia ei pidä päästää käsittelemään niiden toimintoja ja teknologiaa. Tämä pätee silloinkin, kun alus hoitaa EU-tehtävää, liitot muistuttavat tiedotteessaan.

Suomalaisia ammattilaisia on saatavissa rajavalvontaoperaatioihin.

Rajavartiolaitos on perustellut, että ulkomaalaisia otettiin, koska ”saatiin päteviä” eivätkä Suomen resurssit riittäneet. Merenkulun liitot eivät niele selityksiä, vaan pitävät sekamiehitystä virheenä.

– Suomalaisia ammattilaisia on saatavissa rajavalvontaoperaatioihin. Kaikkiin ulkomaalaisilla täytettyihin tehtäviin olisi ollut tarjolla työpaikkoja tarvitsevia, koulutettuja suomalaisia, Laivanpäällystöliiton toiminnanjohtaja Johan Ramsland vakuuttaa.

Lisää aiheesta

Merimies-Unionin puheenjohtaja Simo Zitting kummeksuu Rajavartiolaitoksen menettelyä erityisesti sen vuoksi, että käynnissä on juuri keskustelu kaksoiskansalaisiin strategisissa tehtävissä kohdistettavista rajoituksista.

Merikarhu on ollut Välimerellä valvomassa EU:n ulkorajaa ja palaa sinne 4. maaliskuuta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE