Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kasvot peilissä

Merja-Hannele Vuohelainen, 57: “Jokaisen naisen takana pitäisi olla älykäs puoliso”

“Peilistä katsoo vastaan rentoon lomamuudiin siirtynyt ihminen. Loman pari ensimmäistä yötä heräsin sydän hakaten työhön liittyviin painajaisiin. Nyt on hyvä olo. Vaikka rakastan omaa työtäni todella paljon, niin kyllä siitä täytyy välillä päästää irtikin, että jaksaa taas antaa itsestään. Toimitsijan työ on ihmiseltä ihmiselle tehtävää työtä, jota tehdään sydämellä.

Jos ajattelen omaa kuvaani, niin aika vahvasti sieltä näkyy se feministinainen. Olin 15-vuotias kun liityin Naisasiainliitto Unioniin. Minulle tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja solidaarisuus olivat hirveän tärkeitä arvoja jo silloin. Halusin vaikuttaa asioihin ja liityin puolueeseen vuonna -78. Se ei riitä, että tiedostaa asioita, niihin täytyy päästä myös vaikuttamaan.

Kun katson peilikuvaani, niin en voi syyttää peiliä siitä, että naamani on vino. Äitiys paistaa sieltä läpi. Kun odotin tytärtämme Venlaa, niin kasvoni halvaantuivat loppuraskauden aikana. Kasvot kyllä palautuivat, mutta pikkuisen on vino naama vieläkin.

Kun työhön liittyy paljon matkustamista ja hektisiä tilanteita, niin on ihanaa, että on koti, missä seurataan politiikkaa, voidaan purkaa tuntemuksia ja punnita asioita. Jokaisen naisen takana pitäisi olla älykäs puoliso.

Teen paljon työtä puhumalla. Olin 10-vuotias, kun alle nelikymppinen äitini sai aivoverenvuodon ja menetti puhekykynsä. Ehkä juuri äidin kautta tulivat myötäeläminen ja kanssaeläminen niin vahvaksi osaksi minuuttani. Nuorempana jouduin aina puhumaan äidin puolesta. Nykyään aavistan, mitä toinen ihminen on sanomassa ja jatkan helposti hänen puhettaan. En tarkoita sillä mitään pahaa, mutta onhan se tietysti ärsyttävä piirre. Yritän päästä siitä eroon.

Hymykuoppani heijastavat elämänasennettani. Jos teen hyvää toiselle, niin ei se ole minulta pois, vaan tavallaan se rikastuttaa minua. Kaikkea ei tarvitse kokea itse, voi myös vain myötäelää ja ymmärtää.”

Merja-Hannele Vuohelainen on Demarinaisten toiminnanjohtaja.

Teksti: Nora Vilva

Juttu ilmestyi ensin Demokraatin viikkolehdessä 21.7. 2016

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE