Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Merkel avautuu Trumpin some-tilien jäädyttämisestä

LEHTIKUVA / AFP Hannibal Hanschke

Saksan liittokanslerin Angela Merkelin mukaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin sosiaalisen median tilien jäädyttäminen on ongelmallista.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

–  Sananvapaus on perusoikeus, jolla on keskeinen merkitys. Tähän perusoikeuteen voidaan puuttua, mutta lain ja sen määräämien rajoitusten kautta, ei sosiaalisen median toimijoiden johtajien päätösten perusteella, Merkelin edustaja Steffen Seibert sanoi.

–  Tästä näkökulmasta liittokansleri pitää ongelmallisena, että Yhdysvaltain presidentin tilit on pysyvästi jäädytetty, Seibert jatkoi.

Seibertin mukaan väkivallan lietsominen tileillä on ongelmallista sekin, mutta siihen tulisi puuttua niin, että valtio säätää sopivat lait.

Merkel on aikaisemmin sanonut olleensa “surullinen ja raivoissaan”, kun Trumpia kannattavat mellakoitsijat valtasivat kongressin. Merkel on niin ikään syyttänyt Trumpia väkivaltaisuuksien lietsomisesta, kun hän ei tunnustanut vaalitappiotaan Joe Bidenille.

Twitter ilmoitti perjantaina jäädyttävänsä pysyvästi Trumpin tilin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE