Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Merkel puolusti tiukasti sallivaa pakolaispolitiikkaansa

Saksan liittokansleri Angela Merkel puolustaa pakolaislinjaansa.

Saksan liittokansleri Angela Merkel on puolustanut tiukasti sallivaa pakolaispolitiikkaansa. Hänen mukaansa väkivaltaiset hyökkääjät “haluavat heikentää yhteisöllisyyttä, avoimuutta ja haluamme auttaa ihmisiä”. Hän vastasi tänään kysymyksiin Saksan sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudesta viimeaikaisen väkivalta-aallon takia pitämässään tiedotustilaisuudessa.

Viime vuonna Saksaan saapui yli miljoonaa siirtolaista ja pakolaista.

– Olen silti vakuuttunut, että voimme onnistua. Se on meidän historiallinen velvollisuutemme ja tämä on historiallinen haaste globalisaation aikakaudella, Merkel sanoi.
Merkel puhui lukuisten väkivaltaisten hyökkäysten putken jälkeen. Saksassa on viime aikoina tehty isku kirveellä, ampumalla, veitsellä ja itsemurhapommilla. Kolme neljästä hyökkääjästä on ollut turvapaikanhakijoita. Kaksi iskuista on liitetty äärijärjestö Isisiin.

Merkel kutsui iskuja shokeeraaviksi, ahdistaviksi ja masentaviksi. Samalla hän sanoi, että viranomaiset eivät ole menettäneet otettaan.
Merkel puhui Saksassa tapahtuneiden iskujen lisäksi Ranskassa, Belgiassa, Turkissa ja Yhdysvalloissa tapahtuneista väkivaltaisuuksista.

– Nämä iskut ovat tapahtuneet paikoissa, joissa kuka tahansa meistä olisi voinut olla, Merkel sanoi.

STT-AFP 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE