Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Merkel tuomitsi äärioikeiston mellakoinnin – taustalla saksalaismiehen kuolema

Saksan liittokansleri Angela Merkel tuomitsi maanantaina äärioikeistolaisten mielenosoittajien mellakoiksi yltyneet protestit Chemnitzin kaupungissa maan itäosassa.

Noin 800 osallistujaa sunnuntaina keränneet mielenosoitukset saivat alkunsa 35-vuotiaan saksalaismiehen kuolemasta Chemnitzissä. Mielenosoittajien mukaan miehen surmaaja oli ulkomaalainen.

Mediatietojen mukaan mielenosoittajat olivat hyökänneet Chemnitzissä ulkomaalaisen näköisten ihmisten kimppuun.

– Tällaisilla mellakoivilla kokoontumisilla, jotka jahtaavat muista taustoista tulevia ihmisiä ja levittävät vihaa kaduillamme, ei ole sijaa maassamme, Merkelin tiedottaja Steffen Seibert sanoi.

Maahanmuuttoa ja islamia vastustava Pegida-liike kutsui koolle uusia mielenosoituksia maanantai-illaksi. Sunnuntaina mielenosoitukset yltyivät kaoottisiksi ja poliisi joutui kutsumaan Chemnitziin lisävoimia.

Myös vasemmistolaiset vastamielenosoittajat kutsuivat Chemnitziin maanantaiksi koolle oman mielenosoituksensa.

Maahanmuuttoa vastustavan AfD-puolueen kansanedustaja Markus Frohnmaier herätti huomiota kirjoittamalla sunnuntaina Twitterissä, että “jos valtio ei pysty suojaamaan kansalaisiaan, ihmiset lähtevät kaduille ja puolustavat itseään”.

Seibert muistutti maanantaina, että perustuslaillisessa demokratiassa oikeusjärjestelmä vastaa oikeudenkäytöstä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE