Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Merkel vaatii nopeampia ilmastotoimia – Saksan tulvissa kuollut jo 177

LEHTIKUVA / AFP Christof Stache

Saksan liittokansleri Angela Merkel painotti torstaina tarvetta nopeuttaa toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Merkel kommentoi asiaa samalla, kun tuhotulvien kuolonuhrien määrä nousi edelleen. Torstaina tietoon tulleiden uusien uhrien myötä Saksassa tulvissa kuolleiden määrä kipusi 177:ään.

Merkel sanoi, että Saksa ja muut maat eivät ole tehneet tarpeeksi saavuttaakseen Pariisin ilmastosopimuksessa asetetun tavoitteen. Tuo tavoite on ilmaston lämpenemisen rajoittaminen 1,5 celsiusasteeseen.

–  Tarve nopeampiin ilmastotoimiin ei koske vain Saksaa, vaan monia maita ympäri maailmaa, pian liittokanslerin tehtävästä luopuva Merkel sanoi.

Hän viittasi Saksan uusiin päästövähennysten tavoitteisiin, joista hallitus sopi aiemmin tänä vuonna. Muutos merkitsi sitä, että Saksa pyrkii saavuttamaan hiilineutraaliuden vuoteen 2045 mennessä, viisi vuotta aikaisempaa tavoitetta ripeämmin.

Merkelin hallitus hyväksyi keskiviikkona valtavan hätäapupaketin tulvista kärsineille Saksan alueille. Välitöntä apua paketti tuo noin 400 miljoonaa euroa, ja lisää on luvassa tarpeen mukaan.

Saksan tulvauhrien määrän kasvu merkitsi sitä, että koko Euroopassa tulvissa henkensä menettäneitä on löydetty nyt yhteensä 209.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE