Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Merkel varoittaa: Korona vaarantaa tasa-arvossa saavutetun edistyksen

LEHTIKUVA / AFP
Liittokansleri Angela Merkel.

Saksan liittokansleri Angela Merkel varoitti lauantaina, että koronapandemia vaarantaa tasa-arvossa saavutetun edistyksen, koska naiset hoitavat valtaosin lastenhoidon. Samoin valtaosa hoiva-alalla työskentelevistä on naisia.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

–  Ei voi olla niin, että naiset suuressa määrin kannattelevat yhteiskuntaamme, mutta samaan aikaan he eivät ole tasavertaisesti mukana tekemässä tärkeitä sosiaalisia, poliittisia ja taloudellisia päätöksiä, Merkel sanoi naisten päivän alla julkaisemassaan videotervehdyksessä.

Miesten ja naisten palkkaerot ovat Saksassa EU:n suurimpia. Naiset ansaitsivat vuonna 2019 keskimäärin 19 prosenttia vähemmän kuin miehet.

EU:n kuluvalla viikolla julkaiseman tutkimuksen mukaan pandemia on kasvattanut miesten ja naisten välisiä eroja kaikilla aloilla. Niiden kurominen takaisin vie tutkimuksen mukaan vuosia, jopa vuosikymmeniä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE