Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Merkel ymmärtää Macronin ehdotuksia EU:n uudistamisesta – Sipilä ei

Saksan liittokansleri Angela Merkel sanoo, että Saksa ja Ranska ovat pitkälti samaa mieltä siitä, miten EU:ta pitäisi uudistaa. Merkel on tavannut tänään Ranskan presidentin Emmanuel Macronin Tallinnassa ennen huomenna alkavaa EU:n epävirallista huippukokousta.

Macron piti tiistaina odotetun linjapuheensa EU:sta. Siinä hän mainitsi muun muassa ajatuksen euroalueen yhteisestä budjetista ja puolustusyhteistyön tiivistämisestä.

– Ranskan ja Saksan välillä vallitsee laaja yhteisymmärrys, mitä tulee (presidentti Macronin) ehdotuksiin, Merkel sanoi ennen kuin EU-johtajat kokoontuivat epäviralliselle illalliselle.

Tiettävästi Macron on itse toivonut illalliskeskustelua EU:n tulevaisuudesta. Merkelin tuki hänen kaavailemilleen EU:n uudistussuunnitelmille on erittäin tärkeä.

Illalliselle osallistuva pääministeri Juha Sipilä (kesk.) suhtautuu kielteisesti Macronin ehdotukseen EU:n budjetin kartuttamisesta uusilla veroilla. Sipilä kirjoitti tiistaina blogissaan, että Suomi on suhtautunut verotusoikeuden antamiseen unionille kielteisesti, kuten suurin osa jäsenmaista.

Uskon, että illan keskustelusta tulee mielenkiintoinen.

Sipilän mielestä Euroopan talous- ja rahaliiton Emun kehittämisessä on edettävä hallituin askelein. Ensin on saatava kunkin maan omat uudistukset tehtyä ja jäsenmaiden talous kuntoon.

Lisää aiheesta

Pankkiunionin jo sovitut askeleet on Sipilän mukaan pantava toimeen ja siten laskettava riskitasoa selvästi ennen kuin voidaan vakavasti puhua uusista rahaliiton syventämiseen tähtäävistä toimista.

– Torstaina tapaamme EU:n hallitusten päämiesten kanssa Tallinnassa. Uskon, että illan keskustelusta tulee mielenkiintoinen, Sipilä sanoi blogissaan.

Huomenna Tallinnassa järjestetään digiasioihin keskittyvä EU:n epävirallinen huippukokous. Kokouksessa on poikkeuksellista suomalaisväriä, sillä Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden professori Jarno Limnéll on kutsuttu kokoukseen puhumaan.

Kaikki EU-johtajat eivät tule kokoukseen. Espanjan pääministeri Marian Rajoy jää kotimaahan, jonka yhtenäisyys natisee Katalonian sunnuntain kansanäänestyksen alla.

Kokousrumbaa EU:ssa riittää, sillä EU-johtajia odottaa virallinen huippukokous jo varsin pian lokakuussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE