Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Mestarien liigan mitalikin päätyi ryöstösaaliiksi – rosvot käyttivät taktiikkaa, jossa huippufutaajien koteihin murtauduttiin pelien aikana

Kun peli oli käynnissä, rosvot operoivat pelaajien kotona.

Espanjan poliisi on pidättänyt yhteistyössä Albanian poliisin ja Europolin kanssa viisi henkilöä, joita epäillään huippujalkapalloilijoiden koteihin kohdistuneista murtovarkauksista.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Neljä albanialaista ja yksi espanjalainen pidätettiin viime viikolla Madridissa ja Toledossa suoritetuissa operaatioissa, Europol kertoo tiedotteessaan.

Muutaman viime kuukauden aikana Atletico Madridin ja Real Madridin pelaajien koteja on joutunut rikoksen kohteeksi samaan aikaan, kun pelaajat ovat olleet otteluissaan.

Joissain tapauksissa pelaajien perheenjäseniä on ollut kotona, kun rikolliset ovat iskeneet. Rikollisten uskotaan väijyneen sopivaa iskuhetkeä pelaajien sosiaalisen median tilejä seuraamalla.

Poliisioperaation yhteydessä takavarikoitiin koruja, luksusautoja ja tuhansia euroja käteistä rahaa, joiden uskotaan kuuluvan pelaajille ja heidän perheilleen.

Ryöstettyjen tavaroiden joukossa olisi myös Mestarien liigan mitali, joka kuului Atleticon pelaajalle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE