Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Mestaruus ratkesi ja ei ratkennut – näin kävi Superpesiksen finaaleissa tänään

LEHTIKUVA / JUHA SINISALO

Tänään pelattiin Superpesisfinaaleja niin naisten kuin miestenkin sarjoissa. Naisten puolella mestari on selvä mutta miesten on vielä pelattava viides ja ratkaiseva peli.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Porin Pesäkarhut on naisten Superpesiksen Suomen mestari. Joukkue voitti neljännessä finaalipelissä Jyväskylän Kirittäret kotikentällään supervuorossa 1–0 (0–0, 1–1, 3–2). Finaalisarja päättyi porilaisten eduksi 3–1. Ratkaisevan juoksun supervuorossa löi Pinja Arbelius. Pesäkarhut nousi supervuorossa 0–2-tilanteesta voittoon.

Edellisen kerran Pesäkarhut on juhlinut mestaruutta 2002 eli 19 vuotta sitten. Sen jälkeen joukkue on pelannut välierässä peräti 18 kertaa, mutta vasta nyt täysosuma osui uudelleen länsirannikolle.

Yksi joukkueen avainpelaajista oli etukentällä läpi kauden erinomaisesti esiintynyt Kaisa-Maija Rosvall, jonka ura päättyi Suomen mestaruuteen. Hänen ensimmäiseensä.

– Ihan uskomaton tunne. Katselin viime vuonna telkkarista, kun Kirittäret voitti mestaruuden, ja soitin pelinjohtaja Jarkko Pokelalle, että alan pelata viimeistä kauttani. En voi vielä edes uskoa, että saan juhlia urani kruunua ja vielä kotikentällä, Rosvall sanoi tunteellisena.

Pesäkarhujen yksi tärkeimmistä avainpelaajista oli vasta 17-vuotias Tiia Peltonen, joka nappasi mestaruuden ensimmäisellä kokonaisella kaudellaan naisten Superpesiksessä. Hänet valittiin myös pudotuspelien parhaaksi pelaajaksi.

Peltonen oli läpi pudotuspelien ulkokentällä itse varmuus, ja hän kirmasi kotipesään Pesäkarhujen supervuoron ratkaisseessa 3–2-juoksussa. Hänen tasonsa pysyi korkeana koko ajan.

– Kun kolmospesällä odotin supervuoron tilanteessa 2–2, olin ihan varma, että voitamme mestaruuden. Olimme juuri iskeneet kaksi juoksua, ja fiilis oli kova, Peltonen latasi.

Uskomattomalla tasolla ikäisekseen pelannut Peltonen oli erityisen onnellinen kokeneiden Rosvallin ja lyöjäjokeri Susanna Puiston puolesta, jotka molemmat saivat ensimmäiset mestaruutensa.

– Olen todella onnellinen heidän puolestaan. Olimme kovia niillä hetkillä kuin piti. Ansaitsimme mestaruutemme, Peltonen sanoi.

Täksi kaudeksi Pesäkarhujen pelinjohtajaksi siirtynyt Jarkko Pokela nappasi täysosuman Porissa ensimmäisellä yrittämällään. Hän on juhlinut mestaruutta kertaalleen jo Manse PP:n pelinjohtajana.

– Hieno juttu koko seuran puolesta. Saatiin tarinalle upea päätös. Koko ajan on ollut sellainen pieni paine päällä, että haluaa noille pelaajille sen mestaruuden saada. Se on ansaittu palkinto heille, Pokela sanoi.

Ottelu oli loppuunmyyty, ja paikalla oli 1 827 katsojaa. Pokelan mukaan tuki oli korvaamatonta.

– Uskomaton oli pelata. Ei tuo yleisö ollut meille vain 13. pelaaja, vaan myös 14. ja 15. pelaaja. Voin vain kuvitella, kuinka mahtavaa se oli pelaajille, kun he ehtivät aistia tunnelmaa vielä pelinjohtajaa enemmän, Pokela kertoi.

KPL ei antautunut vaan tasoitti sarjan

Miesten Superpesiksen kausi venyy mestaruustaistelussa viime kauden tapaan viimeiseen mahdolliseen paikkaan. Kouvolan Pallonlyöjät ruuvasi väkisin toisen peräkkäisvoiton Manse PP:stä tasoittaen voitot 2–2:een, joten SM-kultaa juhlii sunnuntaina Tampereen Kaupissa voiton ottava joukkue.

Kouvolassa nähtiin vastatuulessa ja kymmenasteisessa säässä ulkopelin juhlaa. KPL:n Janne Kivipelto iski yksittäin kolme juoksua ja huipensi pelin viimeisen vuoroparin voittokotiutukseensa lukemiin 1–0 (0–0, 3–2).

– En tiennyt, mihin viimeinen lyönti lähtee. Kai se oli jostain videoista löydetty, henkäisi KPL:n pelinjohtaja Iiro Haimi.

– Ratkaisevaa oli saada alle väärä syöttö, muuten olisin lyönyt jonnekin muualle, totesi kolmosluukkua sihdannut Kivipelto.

Jokerietenijä Ville Pesu toi voittojuoksun, kun palloa tavoitellut kolmosvahti Severi Tikkakoski sai vain hipaisun palloon.

Suurta eroa ei Kouvolan neljännessäkään kohtaamisesta löydetty. Kolmostilanteet menivät tasan 8–8 ja kärkilyönnit 29–26.

KPL:n kaikki kotiutusyritykset osuivat neloselle ja vitoselle, Juho Hacklinille ja Kivipellolle. Kivipelto vei isännät johtoon toisen jakson avausvuoroparin tasoittavalla kotiuttamalla kakkospuolen peräkkäiskumuroilla Matti Saukon ja Matti Latvalan. Mansen nostivat tasoihin juoksun lyöneet jokerit Lauri Kivinen ja Juha Niemi.

– Keli antoi avaimet ulkokentille. Saimme onneksi loppuun onnistumisia, ettei jäänyt aivan paska maku suuhun yöksi. Huomenna nährään, kumpi pojan (mestaruuspokaali) kotio halua, sanaili Mansen ykköspalkittu, pohjalaislukkari Juha Puhtimäki.

KPL:n pelinrakentamisen avainhahmot olivat Saukko (kl. 6/8) ja Latvala (6/9).

– Saimme oikeastaan ekan kerran tässä sarjassa sisäpeliämme auki. Moni poika on jo lomalla, joten sunnuntaina on hieno mahdollisuus, kommentoi seitsemän himmeämpää SM-mitalia urallaan saavuttanut Latvala, 37.

KPL:n kokoonpanosta putosi kylkivamman takia koppari Tommi Mäentausta. Hänen kauden päättymisensä nosti kokoonpanoon jokeriksi 45-vuotiaan Toni Kohosen, joka saa sunnuntaina kaulaansa 20. SM-mitalinsa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE