Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Metallin Aalto: “Paikallinen sopiminen ei maistu työnantajaliitolle”

Neuvottelut kariutuivat Riku Aallon mukaan siihen, ettei yhteistä näkemystä työajan pidentämisestä löytynyt.

Metalliliiton ja Teknologiateollisuuden väliset neuvottelut Kilpailukykysopimuksen liittokohtaisista sovellutuksista päättyivät tänään tuloksettomina. Osapuolten näkökannat erityisesti työajan pidentämisestä jäivät liian etäälle toisistaan.

–  Työnantajapuoli ei valitettavasti ollut valmis lisäämään paikallista sopimista tässä asiassa. Teknologiateollisuus ei näköjään luota omien yritystensä kykyyn neuvotella asioista paikallisesti, Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto sanoo.

Metalliliitto tarjosi neuvotteluissa mallia, jossa työajasta olisi sovittu paikallistasolla. Tämä malli olisi liiton mielestä taannut sen, että yritysten tarpeet olisi päästy ottamaan parhaiten huomioon.

–  Jokaisessa yrityksessähän nämä tarpeet tunnetaan parhaiten. Meidän esityksemme on haettu käytännön elämästä. Teknologiateollisuudelle tuntuu olevan tärkeintä saada vain automaattinen ratkaisu, jossa kaikille päätettäisiin henkilökohtaisesti sovittava työajan pidennys, Aalto sanoo.

Metalliliitto ilmoitti lähtiessään neuvotteluihin Kilpailukykysopimuksen mukaisista sopimuksista, että yhtenä reunaehtona on neuvottelutulos kaikilla liiton sopimusalaoilla.

Koska näin ei tapahdu, ei liitto Aallon mukaan voi hyväksyä jo sovittua kahden sopimusalansa neuvottelutulosta.

Metalliliiton hallitus päätti suhtautumisestaan asiaan tiistaina.

Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtajan Eeva-Liisa Inkeroisen mukaan neuvottelut kaatuivat kiistaan työajan pidennyksen kestosta. Inkeroisen mukaan Metalliliitto ei ollut valmis työajan pysyvään pidentämiseen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE