Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Metallin liittosihteeri Turja Lehtonen: Ay-liikkeelle kanneoikeus

Metalliliiton liittosihteeri Turja Lehtonen sanoo, että Suomen nykyisen hallituksen toimet ovat sisältäneet ammattiyhdistysliikkeen näkökulmasta heikennyksiä kerta toisensa jälkeen. Eikä loppua ole näkyvissä.

– Olemme tilanteessa, jossa työmarkkinat ovat pirstoutuneet ja vuokratyöntekijöiden, pätkätyöntekijöiden ja osa-aikatyöntekijöiden määrä jatkuvasti lisääntyy. Aiemmin epätyypillisiksi kutsutuista ei-vakinaisista ja ei-kokoaikaisista työsuhteista on tullut valitettavan tyypillisiä, Lehtonen muistuttaa.

Tähän tilanteeseen työntekijöiden työsuhdeturvan ja työelämäturvan paras lääke olisi Lehtosen mukaan ammattiyhdistysliikkeen kanneoikeus. Järjestöjen itsenäisellä kanneoikeudella tarkoitetaan sitä, että ammattiliitto tai muu rekisteröity yhdistys voi nostaa kanteen oikeudessa työsuhteisiin, tasa-arvoon tai muuhun yhdenvertaisuuteen liittyvissä asioissa.

– Ammattiliiton kanneoikeus olisi tärkeä tekijä edunvalvonnassa, koska työntekijältä vaaditaan uskallusta esiintyä oikeudessa omissa nimissään, eivätkä kaikki edes tiedä oikeuksistaan. Monella vuokra-, pätkä- tai osa-aikatyöntekijällä ei ole mahdollisuutta lähteä vaatimaan saataviaan esimerkiksi maksamattomien vuosilomakorvausten, sairausajan palkan, ylityökorvausten tai selvän alipalkkauksenkaan osalta, koska se tarkoittaisi lähes aina myös työsuhteen päättymistä, liittosihteeri Lehtonen sanoo.

Hänen mukaansa juuri tällaisten asioiden takia suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen pitää myös olla olemassa. Kanneoikeuden nostaminen kärkiteemaksi kaikissa liitoissa ja keskusjärjestöissä palauttaisi ay-liikkeelle uskottavuutta siinä, että se on muutakin kuin pelkästään toistaiseksi voimassaolevien työsuhteiden liike.

– Työntekijöiden edunvalvonnan lisäksi ay-liikkeen kanneoikeus tehostaisi myös harmaan talouden vastaista taistelua ja lisäisi valtion saamia verotuloja, Lehtonen muistuttaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE