Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Metanolia sisältänyt alkoholi surmannut kymmeniä Venäjällä

Venäjällä Orenburgin alueella kymmeniä ihmisiä on kuollut metanolia sisältävään laittomaan alkoholiin.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Uutistoimisto Tass kertoo paikallisviranomaisten ilmoittavan lausunnossaan, että Orenburgin alueella pelkästään kuluneen viikon aikana lähes 70 ihmistä on sairastunut laittomasti valmistetun alkoholin vuoksi. Heistä yli 30 on kuollut.

Testit osoittivat, että uhrit olivat käyttäneet metanolia sisältävää alkoholia. Metanoli on myrkyllistä, ja jo hyvin pieni annos voi aiheuttaa sokeutumisen. Joissakin tapauksissa metanolia oli kehossa kolmin- tai jopa viisinkertaisesti kuolettavan annoksen verran.

Koska jo myydyn myrkkyalkoholin määrää ei tiedetä, alueen viranomaiset ovat tarjonneet asukkaille ruokaa paikallisista supermarketeista vaihdossa “epäilyttävään alkoholiin”. Viranomaisten mukaan ruokakorvauksen arvo on moninkertainen verrattuna laittoman alkoholin hintaan.

Orenburgin poliisin mukaan alueen kaupoista ja varastoista on takavarikoitu tuhansia pulloja laittomaksi epäiltyä juomaa. Monissa tapauksissa epäily on osoittautunut oikeaksi, sillä testeissä juomasta on löytynyt tappavaa metanolia.

Venäjän tutkintakomitean Orenburgin toimipiste on kertonut, että kymmenen ihmistä on pidätetty epäiltynä laittoman alkoholin valmistamisesta.

Tapaukset ovat maassa uusimpia vaan eivät tavattomia: Venäjällä 21 miljoonaa ihmistä elää köyhyysrajan alapuolella, ja monet kuluttavat halpaa alkoholia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE