Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Metro syöksyi raiteilta New Yorkissa – kymmeniä loukkaantui

Ihmiset odottivat metroa New yorkissa eilen.

New Yorkissa lähes 40 matkustajaa loukkaantui, kun täyden metron kaksi vaunua syöksyi raiteiltaan Manhattanilla tiistaina paikallista aikaa. Asiasta kertoo New York Times.

Loukkaantuneista 17 vietiin sairaalaan, mutta kukaan heistä ei tiettävästi saanut vakavia vammoja.

Vaunujen suistuminen aiheutti junassa paniikin, kertoivat matkustajat myöhemmin medialle. Metron matkustajat evakuoitiin pimeää metrotunnelia pitkin lähimmälle asemalle.

Ennen evakuointia sadat ihmiset kuitenkin joutuivat odottamaan suistuneessa junassa yli tunnin.

Turma sattui kahden aseman välillä Harlemissa Manhattanin pohjoisosassa.

Suurkaupungin metroa on pidetty vanhentuneena.

Onnettomuuden syytä tutkitaan. New Yorkin liikennelaitoksen johtaja Joseph Lhotan mukaan metro suistui raiteilta, koska hätäjarru oli pantu päälle. Hänellä ei ollut tietoa, miksi joku oli painanut hätäjarrua.

New Yorkin metroa kunnostetaan paraikaa, ja metrot ovat myöhästelleet pahoin. Edellisen kerran New Yorkissa suistui metro raiteilta vuonna 2015, kertoo CNBC.

Suurkaupungin metroa on pidetty vanhentuneena. Nyt tapahtuneen onnettomuuden uskotaan lisäävän vaatimuksia järjestelmän modernisoimiseksi.

New Yorkin metroa käyttää päivittäin keskimäärin yli 5,6 miljoonaa matkustajaa. Tämä tekee siitä erään maailman vilkkaimmin käytetyistä metroista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE