Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Metsäketo sai lähteä Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäsyytösten vuoksi – HS: Nyt neljää naista vastaan nostettu syytteet laulajan törkeästä kunnianloukkauksesta

omi Metsäketo esiintyy Tähdet, tähdet -televisio-ohjelman kenraaliharjoituksissa Tähdet, tähdet -studiolla Sipoossa lokakuussa 2017.

Neljää naista vastaan on nostettu syytteet laulaja Tomi Metsäketoon kohdistuneista törkeistä kunnianloukkauksista, kertoo Helsingin käräjäoikeus. Syytteistä ensimmäisenä kertoneen Helsingin Sanomien mukaan oikeusjuttu liittyy samaan asiaan, josta Metsäketo kertoi syksyllä tehneensä rikosilmoituksen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Metsäketo kertoi tuolloin Facebookissa tehneensä rikosilmoituksen liittyen hänestä käytyyn keskusteluun suljetussa Facebook-ryhmässä. Metsäkedon mukaan hänestä oli käyty ryhmässä ikävänsävyistä keskustelua.

– Julkisuuden henkilönä olen tottunut, että meistä kirjoitetaan monenlaista, ja sen kyllä kestän, myös ne negatiiviset, mutta raja menee, kun aletaan syyttää rikolliseksi tai asioista, joita ei ole tapahtunutkaan, Metsäketo kirjoitti tuolloin.

Metsäketo ei maanantaina halunnut kommentoida asiaa.

Menetti töitä häirintäkohun vuoksi

Laulajan ympärillä pyöri viime syksynä häirintäsyytöksiä, jotka nosti esille Seiska-lehti. Häirintäsyytökset johtivat siihen, että Metsäketo poistettiin Tähdet, tähdet -ohjelmasta. Hän sai myös potkut Mamma Mia -musikaalista esille tulleiden häirintätapausten vuoksi.
Laulaja myönsi Tähdet tähdet -päätöksen jälkeen, että hänen käyttäytymisessään on ollut toivomisen varaa. Hän kertoi olevansa poikamies ja hakeneensa naisseuraa “turhankin kärkkäästi ja liian suurella yksipuolisella tahdonvoimalla”.

Kun Arto Nyberg kysyi Ylen keskusteluohjelmassa syksyllä, onko Metsäketo ahdistellut ja kähminyt naisia, Metsäketo vastasi “varmaan olen kyllä”.

Lisää aiheesta

Kunnianloukkaussyytteitä käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa 21. syyskuuta. STT ei tavoittanut maanantaina syyttäjää kommentoimaan asiaa.

Syytteessä on neljä naista, jotka ovat iältään 22-, 24-, 45-, ja 56-vuotiaita.

Kunnianloukkauksen tunnusmerkistö täyttyy esimerkiksi silloin, jos esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen ja teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle tai häneen kohdistuvaa halveksuntaa. Törkeästä kunnianloukkauksen rangaistuksena on sakkoja tai enintään kaksi vuotta vankeutta.

Juttua on päivitetty klo 17:14.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE