Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja: Metsästysturvallisuus on parantunut

Metsästysturvallisuus on parantunut jo vuosien ajan, sanoo Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Panu Hiidenmies.

– Kuolemaan johtavia metsästysonnettomuuksia ei tapahdu tätä nykyä edes vuosittain. Loukkaantumisetkin ovat vähentyneet jatkuvasti.

Hiidenmiehen mukaan turvallisuuden kohentumiseen on vaikuttanut määrätietoinen valistustyö. Metsästäjäliitto on pyrkinyt lisäämään ihmisten tietoisuutta metsästämisen riskeistä muun muassa Turvallista jahtia -hankkeella.

Turvallisuudesta huolehtiminen on erityisen tärkeää hirvieläinten seuruemetsästyksessä, jonka perussäännöt on kirjoitettu lakiin. Lain mukaan metsästyksessä on muun muassa käytettävä riittävän selvästi erottuvia vaatteita. Hirvestyksen johtajan pitää puolestaan henkilökohtaisesti valvoa, että turvallisuusmääräyksiä noudatetaan.

Kun ihminen loukkaantuu, kyseessä liki aina huolimattomuus.

Metsästystapaturmat ovat harvoin puhtaita vahinkoja. Kun ihminen loukkaantuu jahdin aikana, taustalta paljastuu Hiidenmiehen mukaan lähes aina jonkinlaista huolimattomuutta. Yleisimmin huolimattomuus liittyy aseen käsittelyyn.

– Joskus voi tietysti sattua puhtaita vahinkoja, kun esimerkiksi ladattu ase kaatuu ja laukeaa. Tällaisetkin tapaukset voidaan välttää varmistamalla, että alas laskettu ase on lataamaton, Hiidenmies sanoo.

Lisää aiheesta

Hiidenmiehen mukaan metsästysturvallisuudesta voi huolehtia noudattamalla tiettyjä nyrkkisääntöjä.

– Kun liikutaan, aseen pitää olla lataamaton. Jos kyse on kaksipiippuisesta haulikosta, sen kannattaa olla taitettuna. Näin näytetään muillekin metsästäjille, ettei asetta ole ladattu. Tyypillisesti ase kuuluu ladata vasta passipaikalla.

Metsästysvuosi alkaa elokuun ensimmäisenä päivänä ja päättyy heinäkuun lopussa. Kausi käynnistyi perinteisesti kyyhkynmetsästyksellä.

Heinäsorsan ja muiden sorsalintujen metsästys alkoi 20. elokuuta, ja metsäkanalintuja aletaan jahdata 10. syyskuuta alkaen. Hirvimetsälle päästään valtaosassa maata syyskuun 24. päivä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE