Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Metsäteollisuudella menee nyt hyvin – MT: Paperiliitto vaatii palkankorotuksia

Paperiliitto ei aio tyytyä nollakierrokseen vaan vaatii palkankorotuksia ensi vuoden syksyn palkkaneuvotteluissa, linjaa liiton puheenjohtaja Petri Vanhala Maaseudun tulevaisuuden haastattelussa.

– Metsäteollisuus on tehnyt viime aikoina melko hyvää tulosta. Nollakierrosta ei enää ole tulossa, hän toteaa MT:n haastattelussa.

Hänen mukaansa liitolla ei ole tosin mitään ylenpalttisia odotuksia.

Ensimmäisenä liittokohtaiset tuloneuvottelut aloittavat SAK:hon kuuluva Paperiliitto ja Metsäteollisuus, joka irtautui Elinkeinoelämän keskusliitosta.

Vanhala korostaa MT:n haastattelussa, että liittokohtaisissa neuvotteluissa ei koko maan taloudella ole enää kovin suurta merkitystä, vaan toimialalla.

Nyt halogeenit kohdistuvat metsäalalle.

Edellisellä liittokierroksella vuonna 2007 julkiset alat saivat reippaat korotukset. Sen jälkeen talouden taantumassa on menty keskitetysti ja pienin korotuksin.

Lisää aiheesta

– Siitä ollaan yksimielisiä, että ratkaisujen pitää noudattaa vientialojen palkanmaksukykyä, Vanhala korostaa.

Niin on hänen mukaansa viime vuosina tapahtunutkin ja usein metalli on ollut päänavaajana.

– Nyt halogeenit kohdistuvat metsäalalle.

Vanhala sanoo MT:n haastattelussa yllättyneensä, kun Metsäteollisuus päätti alkukesällä irtaantua EK:sta.

– Ajattelin alun perin, että Metsäteollisuudelle riittäisi, että EK sanoutui irti keskitetyistä ratkaisusta. Metsäteollisuus on halunnut liittokohtaisia jo pitkään.

EK on ollut Vanhalan mielestä tasapainottava elin työantajaliittojen välisissä kahnauksissa, mutta se aika on mennyt.

– Nyt neuvotellaan työntekijä- ja työnantajaliittojen kesken, Vanhala toteaa haastattelussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE