Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Metsäteollisuus: Neuvottelut työehtosopimuksesta jatkuvat

Neuvottelut paperiteollisuuden työehtosopimuksesta jatkuvat, kertoo Metsäteollisuus.

Metsäteollisuus ja Paperiliitto ovat tavanneet tänään ja sopineet, että osapuolet jatkavat neuvotteluita huomenna.

Tänään on ollut myös koolla Paperiliiton hallitus pohtimassa työehtoneuvotteluiden jatkoaskelia. Aiemmin tässä kuussa Paperiliitto kertoi kohottavansa valmiutta mahdollisen työtaistelun varalta.

Neuvottelut ovat kuumentaneet liittokierroksen alun tunnelmia.

Paperin neuvottelut ovat kuumentaneet liittokierroksen alun tunnelmia.
Metsäteollisuus on aiemmin kertonut pitävänsä alan työehtosopimuksia osin kohtuuttomina.

Se on tyytymätön muun muassa alihankinnan käyttökieltoon, jota muilla aloilla ei ole, sekä joulu- ja juhannusseisokkien moninkertaisiin kompensaatioihin.

Pahemmin mutkistuessaan paperiteollisuuden neuvotteluilla voisi olla monenlaisia vaikutuksia työmarkkinoille ja talouteen. Metsäteollisuus on Suomen keskeinen vientiala, ja mahdollisilla työntekijöiden työtaisteluilla tai työnantajien työsuluilla voisi olla merkittäviäkin vaikutuksia.

Lisää aiheesta

Sopimuksen sopimuskausi päättyi viime kuun lopussa.

Työmarkkinoilla paperiteollisuuden neuvottelut ovat yksi keskeisistä merkkipaaluista, jotka linjaavat syksyn liittokierroksen suuntaa. Paperin nykyisen työehtosopimuksen sopimuskausi päättyi viime kuun lopussa.

Tämän kuun lopussa on puolestaan päättymässä toinen keskeinen sopimus eli Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton (entisen Metalliliiton) sopimus.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE