Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Michael Penttilän tapaus herätti – erittäin vaarallisiksi luokiteltuja vankeja on Suomessa tällä hetkellä 35: “Voidaanko pyttyrangaistus palauttaa?”

Oikeusministeriötä vaaditaan arvioimaan, voidaanko erittäin vaarallisiksi luokiteltujen vankien “pyttyrangaistus” palauttaa lainsäädäntöön. Se tarkoittaa sitä, että tuomitun on istuttava koko tuomionsa pääsemättä ehdonalaiseen vapauteen.

Demokraatti

Demokraatti

Vaatimuksen takana ovat keskustan kansanedustajat, hallintovaliokunnan jäsenet Antti Kurvinen ja Mikko Kärnä. He viittaavat Michael Penttilän ajankohtaiseen tapaukseen. Kahdesta taposta, yhdestä kuolemantuottamuksesta sekä useista tapon yrityksistä tuomittu Penttilä oli vapautettu vankilasta. Poliisi epäilee erittäin vaaralliseksi luokiteltua miestä nyt murhasta ja esittää häntä vangittavaksi.

Poliisin käräjäoikeudelle tekemän ilmoituksen mukaan 52-vuotiasta Penttilää epäillään 13. huhtikuuta Helsingissä tehdystä murhasta. Kerrostalohuoneistosta Helsingin Kalliosta löytyi 4. toukokuuta kuolleena 52-vuotias nainen.

– Ennen oli mahdollista pitää erittäin vaarallisia vankeja vankilassa yli rangaistusajan, mikäli arvioitiin että heillä on suuri riski uusia vakavat rikoksensa. Penttilän tapauksessa pahin on tapahtunut jo monta kertaa, Kurvinen ja Kärnä perustelevat vaatimustaan.

“Vanki voidaan pitää vangittuna kaikkien muiden ihmisoikeuksien turvaamiseksi.”

Heidän mielestään oikeusministeriön on nyt ehdottomasti arvioitava, voidaanko Penttilän tyyppisille vangeille palauttaa “pyttyrangaistus”, mikäli heidän arvioidaan vapaudessa ollessaan aiheuttavan merkittävän riskin muun yhteiskunnan turvallisuudelle.

Kansanedustajat myöntävät, että asia voi olla haastava ihmisoikeussopimusten näkökulmasta.

Lisää aiheesta

– Oikeus elämään ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen ovat ihmisoikeuksista perustavanlaatuisimpia. Jos erittäin vaaralliseksi luokiteltu vanki vaarantaa vapaana ollessaan muiden ihmisoikeudet, voitaisiin todeta, että vanki voidaan pitää vangittuna kaikkien muiden ihmisoikeuksien turvaamiseksi.

Kärnä ja Kurvinen laskevat, että tällaisia erittäin vaarallisiksi luokiteltuja vankeja on Suomessa tällä hetkellä 35.

Kansanedustajat muistuttavat myös, että Norjassa “pyttyrangaistus” on edelleen käytössä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE