Ulkomaat
4.12.2018 07:50 ・ Päivitetty: 4.12.2018 08:36
Mielenosoittajat saamassa torjuntavoiton: Ranskan hallitus aikoo perääntyä polttoainekiistassa, joka eskaloitui protestiksi presidentti Emmanuel Macronia vastaan
Ranskan pääministerin Edouard Philippen on määrä ilmoittaa myöhemmin tänään polttoaineverojen korotusten jäädyttämisestä, kertovat hallituslähteet. Korotuksien oli määrä tulla voimaan vuodenvaihteessa.
Lähteiden mukaan luvassa on myös muita toimia, joilla yritetään lopettaa pari viikkoa jatkuneet mielenosoitukset.
Mielenosoitukset alkoivat vastarintana polttoaineveron korotuksiin, mutta kääntyivät pian yleiseksi protestiliikkeeksi presidentti Emmanuel Macronia vastaan. Korotuksista luopuminen on kuitenkin ollut yksi liikkeen keskeisiä vaatimuksia.
Hallituslähteiden mukaan Macron päätti ensi vuodeksi aiottujen korotusten jäädyttämisestä myöhään eilen. Sitä ennen pääministeri oli tavannut puoluejohtajia.
Pääministeri Philippen oli alun perin tarkoitus tavata protesteja järjestäneiden ”keltaliivien” maltillisia edustajia tänään. Eilisiltana ”keltaliivit” ilmoittivat, etteivät he sittenkään osallistu tapaamiseen, koska kovan linjan kannattajat olivat uhkailleet heitä kostotoimilla.
Presidentti Macron on vannonut palauttavansa äänestäjien uskon hallitukseen. Mielipidemittausten mukaan jopa 70–80 prosenttia ranskalaisista tukee mielenosoittajia.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.