Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Mielenterveyskuntoutujasta tulee yhtiöittämisen myötä asiakas, potilas ja kuluttaja – “Vakava uhka”

Hallituksen kaavailut sosiaali- ja terveyspalveluiden yhtiöittämisestä huolettavat Mielenterveyden keskusliiton liittovaltuustoa. Liittovaltuusto esittää kannanotossaan huolen siitä, miten riittävät ja tarpeenmukaiset mielenterveyspalvelut pystytään turvaamaan yhdenvertaisesti koko maassa.

Liitto muistuttaa, että monet sosiaalihuollon päätökset, kuten tahdosta riippumattomaan hoitoon määräämistä koskevat päätökset, ovat viranomaispäätöksiä, joista tulee voida valittaa, eikä näitä viranomaispäätöksiä ei voida siirtää yhtiöiden tehtäviksi.

– Yhtiöittäminen tekee mielenterveyskuntoutujista yhtä aikaa asiakkaita, potilaita ja kuluttajia. Tämä on vakava ongelma oikeusturvan kannalta. Asiakkaan, potilaan ja kuluttajan oikeudellinen asema on erilainen ja muutoksenhakukeinot erilaiset ja eri lakien säätelemät, Mielenterveyden keskusliiton liittovaltuusto sanoo kannanotossaan.

Liiton mukaan yhtiöittäminen aiheuttaa myös palvelujen tuotannon pirstaloitumista ja vaarantaa sote-uudistuksen keskeisen tavoitteen sosiaali- ja terveydenhuollon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon integraatiosta.

– Tavoitteena on ollut estää ihmisiä putoamasta hoitoketjujen väliin, mitä toistuvasti tapahtuu, liitto muistuttaa.

Mielenterveyden keskusliiton mukaan julkisten sote-palveluiden yhtiöittäminen lisää kustannuksia yhteiskunnalle ja paine korottaa asiakasmaksuja kasvaa.

– Alkuvuonna tehdyt asiakasmaksujen korotukset yhdessä lääkekorvausten omavastuiden korotusten kanssa ovat jo nyt liikaa monille pitkäaikaissairaille ja eläkkeellä oleville mielenterveyskuntoutujille. Asiakasmaksujen korotukset lisäävät eriarvoisuutta, mikä on ristiriidassa uudistuksen keskeisen, yhdenvertaisesti saatavilla olevien palveluiden kanssa, liitto linjaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE